Mainos

Yksin illallistanut nainen joutui siirtymään pois baarin puolelta – määräys ei koskenut miehiä: "Silkkaa syrjintää!"

Ravintolan tarjoilija pyysi yksin syömään tullutta Clementine Crawfordia siirtymään baarin puolelta ruokapöydän ääreen. Syy tuntui naisesta käsittämättömältä.

Naiset eivät lehtitietojen mukaan saa istua yksin baarin puolella Nello-ravintolassa New Yorkin Madison Avenuella. Heitä saatetaan silloin luulla prostituoiduiksi.

Näin ainakin todettiin Clementine Crawfordille, kun hän meni yksin syömään Upper East Sidella sijaitsevaan ravintolaan ja istahti samalle paikalle baarin puolelle kuin monesti ennenkin. Clementine julkaisi kokemuksistaan kirjoituksen , josta uutisoi myöhemmin muun muassa Page Six.

Nellon kanta-asiakas monta vuotta

Newyorkilainen Nello on ollut Finch & Partners -yrityksessä työskentelevän Clementinen kantapaikka monta vuotta, sillä hänen työnsä vaatii reissaamista Manhattanin ja Lontoon välillä. Nello-ravintola on tunnettu 275 dollarin tryffelipasta-annoksistaan.

Kun Clementine hiljattain saapui taas suosikkipaikkaansa ja istahti tavanomaiselle paikalleen baarin puolelle, tarjoilija neuvoi häntä – naisen mukaan ilmeisen nolostuneena – siirtymään istumaan tiskin sijaan ruokapöydän ääreen.

Sama tapahtui uudelleen muutamaa päivää myöhemmin. Clementinelle kerrottiin, että kukaan ei saisi enää syödä baarin puolella. Se oli ”yrityksen linjaus”.

Vaati perusteluja

Kun Clementine siirtyi istumaan pöydän ääreen, hän huomasi, että miespuoliselle asiakkaalle tarjottiin baarin puolella ruokaa normaaliin tapaan. Nainen ihmetteli, miksi häntä yhtäkkiä kohdeltiin niin jäätävällä tavalla.

Kun Clementine tiukkasi asiasta perusteellisemmin, hän sai kuulla, että ravintolan omistaja oli järjestänyt tehoiskun prostituoituja vastaan, jotka vierailivat Nellossa "etsimässä asiakkaita".

– Mutta hetkinen, tarkoittiko tuo sitä, että hän luuli minua seuralaispalvelun työntekijäksi tai että minut saattaisi sekoittaa yhteen heistä? Ensin raivostuin, mutta en siksi, että olisin tuominnut tämän maailman vanhimman ammatin, vaan siksi, että kohtelu oli mielestäni silkkaa syrjintää. He olivat luokitelleet minut ja alentaneet minut huonompaan asemaan vain siksi, että olin nainen ja yksin liikkeellä, Clementine kirjoitti.

"En ollut enää tervetullut"

Clementine pyysi, että hän saisi puhua tästä ravintolan omistajan kanssa. Hän kertoi, että matkustaminen kuului hänen työhönsä ja muistutti omistajaa siitä, että hän oli Nellon kanta-asiakas. Hän korosti, että oli rohkeaa mennä yksin ulos syömään.

– Omistaja totesi minulle, että hän hoitaisi ravintolan liiketoimintaa juuri niin kuin itse halusi. Hän ilmoitti myös, etten ollut enää tervetullut syömään baarin puolelle vaan ainoastaan pöydän ääreen.

Clementinen mukaan syntyi kiivas keskustelu.

– Sanoin suoraan, mitä ajattelin hänestä ja poistuin ravintolasta raskain mielin.

"Seksismiä"

New York Post kertoo, ettei Clementine kirjoituksessaan suoraan maininnut, mikä ravintola yli kyseessä. Nainen kuitenkin vahvisti lehdelle myöhemmin, että kyseessä oli nimenomaan Nello.

Kirjoituksensa lopussa Clementine toteaa, että pinnan alla piilee edelleen seksismiä MeToo-liikkeestä huolimatta.

– On helppo keskittyä lehtien etusivujen verenvuodatukseen. Se mikä todella merkitsee, ovat nämä lannistavat arkipäivän kokemukset. Joudumme edelleen taistelemaan tuolista pöydän ääressä tai baarissa.

Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja