Ravintolan henkilökunta tarjosi peitettä suojaksi imettävälle Olivialle, äiti tylyttää toimintaa – ravintolapäällikkö ihmettelee: “Välitön ylireagointi”

Imettävä äiti moittii ravintolaa imettämiseen puuttumisesta.

Pennsylvanian Gettysburgissa sijaitsevassa pizzeriassa asioinut Olivia Cook arvioi kokemuksensa ravintolassa pettymykseksi. Poikaansa imettänyttä naista pyydettiin peittämään itsensä esiliinalla, mistä loukkaantuneena Olivia vei arvostelunsa tapahtuneesta sosiaaliseen mediaan. Tapahtuneesta uutisoi muun muassa australialaissivusto Nine.com.au.

Olivia kertoo imettäneensä kahden kuukauden ikäistä poikavauvaansa vieraillessaan The Upper Crust -ravintolassa yhdessä perheensä kanssa. Kesken imetyksen ravintolapäällikkö sekä ravintolan omistaja tulivat naisen mukaan tarjoamaan esiliinaa, jolla nainen voisi peittää itsensä. 

– Niin kutsuttu ravintolapäällikkö ilmoitti, että se oli ravintolan linjaus, että peitän itseni, ja omistaja totesi, että olin itsekäs ja ajattelin vain itseäni, Olivia suomii.

– Kieltäydyin kohteliaasti tarjouksesta, Olivia toteaa.

Nainen kertoo ilmoittaneensa henkilökunnalle, että julkinen imettäminen on laillista, joten he voisivat soittaa poliisin saattamaan hänet ulos.  Vaikka ravintolan tarjoama peite ei kelvannut Olivialle, hän kertoo kuitenkin yleensä imettävänsä peitteen kanssa. Juuri kyseisenä päivänä hän oli kuitenkin unohtanut sen.

– Kun poikani haluaa syödä, hän syö, oli peittoa tai ei, piste.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä

Ravintolapäällikkö Peter Bales puolestaan toteaa, ettei lähestynyt Oliviaa ennen kuin muut ravintolan asiakkaat valittivat tilanteesta. Miehen mukaan äiti oli silti tervetullut niin ravintolaan kuin imettämäänkin. Päällikön mukaan hän yritti yksinkertaisesti selittää naiselle, että ravintolan tapa on ollut tarjota suojaa äidille siltä varalta, että tämä haluaisi peiton suojakseen.

– Se oli kohteliaisuus, jota tarjoamme, ja hän kieltäytyi, mikä sopi hyvin... ja sitten se oli välitön ylireagointi ykkösestä tuhanteen, että se olikin kamala loukkaus, että tarjosin sitä, Bales manaa York Daily Recordin mukaan.

"Olisiko se ollut niin iso asia...?"

Vaikka Olivia sai runsaasti tukevia kommentteja julkaisuunsa, moni myös sätti naista tämän asenteesta. Julkaisua on kommentoitu yli 2000 kertaa.

– Olisiko se ollut niin iso asia ottaa se esiliina ja kiittää? Minulla ei ole ongelmaa julkisesta imetyksestä, mutta jos joku ei halua nähdä sitä lounasta syödessään, niin mikä siinä on ongelma, ihmetteli eräs kommentoija.

– Minusta imettävän äidin pitäisi peittää itsensä imettäessään julkisesti. Imetys on luonnollista, mutta ympärillä olevat tulisi myös ottaa huomioon, totesi toinen.

Kyseessä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun julkinen imetys menee tunteisiin.  Viime vuonna amerikkalainen Melanie Dudley imetti nelikuista vauvaansa hotellin ravintolassa, kun tuntematon mies lähestyi naista ja pyysi tätä peittämään itsensä. Kaksosten äiti päättikin toteuttaa miehen toiveen, mutta ei ehkä aivan miehen haluamalla tavalla. Myös suomalainen Vilma on ottanut kuvallaan kantaa imetyksen arvosteluun.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lue myös:

    Uusimmat