WHO: Kinder-suklaatuotteet yhdistetty lääkeresistenttiin salmonellaan – tämä on tilanne Suomessa nyt

shutterstock_537877777
WHO raportoi Kinder-suklaatuotteisiin liitetyistä salmonellatapauksista. Shutterstock

Maailman terveysjärjestö WHO julkaisi vappuviikolla raportin koskien Kinder-suklaatuotteisiin liitettyä salmonellaepidemiaa. 

Maailman terveysjärjestö WHO on julkaissut tilannekatsauksen liittyen huhtikuussa uutisoituun laajaan Kinder-tuotteiden takaisinvetoon. Ferreron valmistamia Kinder-suklaatuotteita vedettiin myynnissä useissa eri maissa, kun niihin liitettiin kymmeniä salmonellatapauksia.

Katso video: Tällaiset ovat salmonellan oireet. Artikkeli jatkuu videon alla.

Salmonellan oireet 1:17
Salmonellan oireet.

Tapauksia raportoitu 151 yhteensä 11 eri maassa

Nyt WHO:sta kerrotaan kyseisten belgialaisella tehtaalla valmistettujen Kinder-suklaatuotteiden aiheuttaneet ainakin 151 ihmisen salmonellatartunnan 11 eri maassa. WHO:n raportin mukaan Kinder-tuotteita on viety 113 eri maahan ja tapaukseen liittyen on tehty maailmanlaajuinen takaisinveto.

WHO:n raportin mukaan 25. huhtikuuta 2022 mennessä on raportoitu yhteensä 151 salmonella typhimurium -tapausta, joiden epäillään liittyvän suklaatuotteisiin. Tapauksia on ollut 11 eri maass: Belgia (26 tapausta), Ranska (25 tapausta) , Saksa (10 tapausta), Irlanti (15 tapausta), Luxemburg (1 tapaus), Alankomaat (2 tapausta), Norja (1 tapaus), Espanja (1 tapaus), Ruotsi (4 tapausta), Iso-Britannia (65) tapausta) ja Yhdysvallat (1 tapaus).

WHO kertoo Ison-Britannian terveysviranomaisten saaneen selville kyseessä olevan lääkeresistenssi salmonella typhimurium -bakteeri. 

– Analyysien mukaan epidemiakanta on resistentti kuudelle antibiootille: penisilliineille, aminoglykosideille (streptomysiini, spektinomysiini, kanamysiini ja gentamysiini), fenikoleille, sulfonamideille, trimetopriimille ja tetrasykliineille, WHO:n raportissa luetellaan.

WHO:n mukaan epidemian leviämisen riski Euroopassa ja muualla maailmassa on tällä hetkellä kohtalainen, kunnes saadaan tietoa siitä, että tapauksiin liitetyt tuotteet on vedetty täydellisesti markkinoilta. 

Nykyisiä tautitapauksia vastaava salmonellabakteeri tunnistettiin Ferreron tehtaalla Belgian Arlonissa jo joulukuussa 2021 sekä tammikuussa 2022. Bakteeria havaittiin WHO:n raportin mukaan kirnupiimäsäiliössä. Tehtaalla suoritettiin kuitenkin hygieniatoimenpiteitä ja asianmukaiset salmonellatestit, jonka jälleen tuotteet voitiin levittää jakeluun ympäri maailman. Vaikka salmonellatestitulokset olivat tuolloin negatiiviset, bakteeri pääsi ilmeisesti silti leviämään tuotteiden mukana.

WHO:n mukaan raportoitujen 134 salmonellatapausten oireiden alkamisajat vaihtelivat 21. joulukuuta 2021 ja 28. maaliskuuta 2022 välillä. Jopa 89 prosenttia todetuista tapauksista oli alle 10-vuotiailla lapsilla. Tietoja raportoiduista oireista ja vaikeusasteesta oli saatavilla 21 tapauksesta, joista 12 (57 prosenttia) ilmoitti verisestä ripulista ja yhdeksän (43 prosenttia) joutui sairaalaan. 25.4.2022 mennessä epidemiaan liittyviä kuolemantapauksia ei oltu raportoitu.

Ruokavirasto MTV:lle: Tämä on tilanne Suomessa nyt

WHO:n epidemiakartalta on nähtävissä, että Kinder-tuotteisiin liittyviä salmonellatapauksia ei ole todettu ainakaan toistaiseksi Suomessa. Kysyimme asiaa myös Ruokavirastosta, josta vahvistettiin MTV Uutisille asia.

Ruokaviraston ylitarkastaja Mika Varjosen mukaan Tulli ei myöskään ole löytänyt salmonellabakteeria tutkimistaan Kinder-suklaatuotteista. Pieniä yksittäisiä eriä takaisinvedon piiriin kuuluvia tuotteita on kuitenkin voinut päätyä kuluttajille.

–Joihinkin pikkukauppoihin on saattanut tulla pieniä eriä ja muutamat kuluttajat ovat saattaneet tilata ulkomaisista verkkokaupoista tuotteita kotiinsa. Valtaosa tuotteista on kuitenkin vedetty markkinoilta ja takaisinvedot jatkuvat edelleen, Varjonen sanoo.

Tutkimukset salmonellan alkuperästä myös jatkuvat edelleen tuotannon alkupäässä. 

– Raaka-ainetta on käsittääkseni Italiasta toimitettu Belgiaan, mutta missä vaiheessa on sitten se salmonella päässyt syntymään, Varjonen pohtii MTV:lle.

Kaikki Kinder-suklaamunat tai muut Kinder-tuotteet eivät suinkaan kuulu takaisinvedon piiriin. Tuotteiden maahantuoja neuvoi aiemmin, miten turvalliset tuotteet tunnistaa helposti.

Katso myös video: Miksi Kinder-munan muovikapseli on keltainen? Tätä et ole pääsiäismunista tajunnut

Miksi Kinder-munan muovikapseli on keltainen? Tätä et ole pääsiäismunista tajunnut 1:24
Oletko hoksannut tätä Kinder-munista?

Lähteet: WHO, Ruokavirasto

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.