Tuleeko tästä kaikkien aikojen mansikkavuosi? Asiantuntijalta huolestuttava vastaus
![Copyright: Shutterstock. Photographer: Shutterstock. mansikka (1)](https://im.mtvuutiset.fi/image/5910132/landscape16_9/1024/576/9629391b56ad15c313eca44c5d168301/oG/mansikka-1.jpg)
Mansikan kukinta on tällä hetkellä noin puolitoista viikkoa etuajassa normaalivuoteen verrattuna.
Lämmin kevät on vauhdittanut kukintaa, ja ensimmäiset mansikat kypsyvät eteläisessä Suomessa näillä näkymin jo kahden viikon kuluttua.
Vaikka mansikan kukinta on aikaisessa, ei sadosta kuitenkaan ole odotettavissa ennätyssuurta.
– Tammikuussa oli reippaita pakkasia. Pakkasiahan nyt aina on, mutta tällä kertaa ei ollut lunta maassa. Se näkyy nyt päälaji Polkan vanhemmissa kasvustoissa, jotka ovat lähteneet kasvamaan hieman viipyillen ja hitaammin kuin normaalisti, kertoo Hedelmän- ja Marjanviljelijäinliiton toiminnanjohtaja Hannu Salo.
Salon mukaan näyttää siltä, että sato jää tänä vuonna hieman tavallista alhaisemmaksi.
– Emme usko, että pääsemme ennätykseen. Sato jäänee hieman normaalitason alapuolelle, koska talvi on verottanut kukkien määrää.
Vaikka ennätyssato näyttää epätodennäköiseltä, tulee mansikkaa riittämään kaikille halukkaille.
– Nuoret kasvustot kukkivat normaalisti, samoin mansikat, joissa on käytetty talvetusharsoa.
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Kaappaus keittiössä
Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!
Suosituimmat reseptit
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Coleslaw á la Kari Aihinen
-
Kirsin lihapiirakat uunissa
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Mustikkapiirakka airfryerissa
-
Helppo marjapiirakka – onnistuu puolukoista, mustikoista tai vaikka herukoista
-
Kananmunakastike – legendaarinen kastike perunoille tai kalalle
-
Paistetut kantarellit
-
Itkukana – Hanna Gullichsenin helppo arkiruoka