Mansikat ovat lähteneet kasvuun ennätysmäisen ripeästi ja kotimaista mansikkaa on jo saatavilla. Mansikkakausi saattaa kuitenkin mennä tänä vuonna ohi nopeasti.
Katso videolta, kuinka mansikoiden perkaaminen käy kätevimmin.
Kaikkien aikojen lämpimin toukokuu on jouduttanut mansikoiden kasvua viljelytavasta riippumatta. Kasvi- ja kausihuoneissa viljeltyjä mansikoita on ollut myynnissä jo viikkoja, mutta avomaan pääsatoon on vielä aikaa. Aikaisen kesäntulon takia kotimainen tuotanto on pari viikkoa edellä normaalista.
Ensimmäisiä avomaan mansikoita on jo poimittu aikaisimmilta viljelyalueilta lounaisrannikolla. Muualla poiminta alkaa seuraavan parin viikon kuluessa.
LUE MYÖS: MTK:n asiantuntija: Juhannusperunat on turvattu – "pieniä eriä jo lakkiaisiksi"
Sään ennustettu viilentyminen voi viivästyttää kypsymistä jonkin verran. Pääsatokausi voi mennä ohi melko nopeasti, jopa kolmessa viikossa. Viileä sää voi johtaa kauden huomattavaan pitenemiseen niin, että poimintaa saattaa kestää jopa viisi viikkoa.