"Markettitarjouksia ei enää tule" – mansikkaa havittelevat ovat nyt pulassa

shutterstock_75071788 (1)
Shutterstock

Mansikoiden pääsato on eteläisessä Suomessa jo ohi.

Mansikan pääsatoa kerättiin kaksi juhannuksen jälkeistä viikkoa, jolloin mansikasta oli tarjontaa enemmän kuin asiakkaat sitä ostivat.

– Voi, kun kuluttajat olisivat silloin hankkineet marjansa, niin olisivat saaneet ne edullisesti marketeista. Nyt tilanne on kääntynyt siihen, että sato on lähtenyt laskusuuntaan ja kuluttajat heräilevät, että pitäisi niitä mansikoitakin hankkia. Kyllä mansikkaa vielä saa, mutta hinta on muuta kuin aiemmin. Tämä on ongelma aina, kun kesä tulee aikaisessa, kertoo Hannu Salo, Hedelmän- ja Marjanviljelijäinliiton toiminnanjohtaja.

Täysin mansikoitta Etelä-Suomessa ei vielä kuitenkaan olla. Keväällä istutetut taimet alkavat vasta tuottaa satoa, mutta määrät ovat pienempiä ja riippuvat Salon mukaan nyt täysin säistä.  

– Markettitarjouksia ei enää tule. Tästä eteenpäin käydään litra- tai kilokauppaa. Jos säät vielä kuivuvat, marjaa riittää hyvinkin, mutta suurin tarjousmyynti on takanapäin.

Keski- ja Pohjois-Suomessa mansikkaa riittää vielä

Keski-Suomessa sato on parhaillaan taitekohdassa.

– Satotaso on juuri lähtenyt laskuun päin, mutta Pohjois-Suomessa, Pohjois-Pohjanmaalla mansikkaa tulee vielä seuraavat pari viikkoa, Hannu Salo kertoo.

Sääolosuhteet eivät ole suosineet tämän kesän mansikkasatoa. Tammikuun lumettomat pakkaset veivät normaalista sadosta neljänneksen ja touko-kesäkuun taitteen helteiset säät kypsyttivät marjat normaalia pienikokoisempina.

– Kun sateet alkoivat, menivät ne liiallisuuksiin. Marjoja ei ole pystytty keräämään sillä tavalla kuin olisi tarvinnut ja marjat ovat hieman vetisiä. Mansikan säilyvyys ei ole yhtä hyvä, kun marjat on jouduttu keräämään kosteissa olosuhteissa.

Normaalivuotena mansikkaa tulee noin 13 miljoonaa kiloa. Tänä vuonna sato jää kahdeksan miljoonan kilon paikkeille. 


Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!