Tämän pizzatäytteen suosio räjähti: Myynti kasvanut hetkessä 400 prosenttia – kurkkaa kiinnostavat pizzatilastot

pizza
Pizzaa valmistetaan kotikeittiöissä yhä enemmän laadukkaista raaka-aineista. Shutterstock

Pizzabuumi vain kiihtyy, mutta parhaista täytteistä suomalaiset ovat edelleen eri mieltä. Esimerkiksi ananas jakaa pizzanpaistajien mielipiteet vahvasti alueittain. Nduja-salamista on sen sijaan tullut suomalaisten uusi suosikki.

Suomalaisten innostuksesta pizzojen valmistamiseen omassa kotikeittiössä on supistu jo muutaman vuoden ajan.

Koronapandemian aikana suomalaisten kiinnostus ylipäätään leipomista kohtaan kasvoi ja samalla levisi myös ”pizzabuumi”. MTV Uutisten Makuja.fi-ruokasivuilla kirjoitettiin viime vuoden lopulla, miten sekä K- että S-ruokakaupoissa buumi on havaittu muun muassa pizzajauhojen menekin kovana kasvuna.

K-ryhmä kertoo myös tuoreessa tiedotteessaan, että innostus ei ole missään nimessä laantumassa, vaan tällä hetkellä myydyimmät pizzajauhot ovat juurikin aitoja, italialaisia "00-jauhoja". Keskon omien brändien myyntijohtaja Tuuli Luoma kertoo tiedotteessa, että vaikka pizzaa tehdään itse ympäri Suomen, edelläkävijä- ja samalla suurkuluttajaryhmä keskittyy kaupunkeihin.

K-ryhmän myyntidata paljastaa, että suosikkitäytteissä löytyy kuitenkin alueellisia eroja.

Kuuluuko ananas pizzaan?

K-ryhmä analysoi myyntidataansa viimeisen 12 kuukauden ajalta ja tarkasteli sellaisia ostoskoreja, joissa oltiin ostettu kerralla pizzanvalmistukseen soveltuvia jauhoja, tomaattikastiketta ja juustoa.

Datan mukaan esimerkiksi ananasta valitaan pizzaan erityisesti Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Keski-Pohjanmaalla. Satakunnassa ja Etelä-Savossa pizzan paistajat sen sijaan suosivat vähiten ananasta.

Monilla alueilla suosikiksi nousee myös tulinen salamilevite, nduja.

  • Ahvenanmaa: emmentaljuustoraaste, luonnonkala
  • Etelä-Karjala: emmentaljuustoraaste, nduja
  • Etelä-Pohjanmaa: pizzajuusto, tonnikala
  • Etelä-Savo: emmentaljuustoraaste, sinihomejuusto, ei ananasta
  • Kainuu: pizzajuusto, pepperoni ja salami, tonnikala
  • Kanta-Häme: pizzajuusto, jauheliha, nduja
  • Keski-Pohjanmaa: mozzarella, kinkku, ananas
  • Keski-Suomi: mozzarella, kinkku, nduja
  • Kymenlaakso: emmentaljuustoraaste, jauheliha, pepperoni ja salami
  • Lappi: emmentaljuustoraaste, herkkusieni, jauheliha, tonnikala
  • Päijät-Häme: mozzarella, kinkku, ananas
  • Pirkanmaa: mozzarella, luonnonkala, nduja
  • Pohjanmaa: mozzarella, herkkusieni, kinkku, ananas, tonnikala
  • Pohjois-Karjala: emmentaljuustoraaste, luonnonkala, sinihomejuusto
  • Pohjois-Pohjanmaa: pizzajuusto, jauheliha, tonnikala
  • Pohjois-Savo: pizzajuusto, luonnonkala, sinihomejuusto
  • Satakunta: mozzarella, jauheliha, nduja, sinihomejuusto, ei ananasta
  • Uusimaa: mozzarella, kinkku, nduja, ananas
  • Varsinais-Suomi: mozzarella, kinkku, nduja, ananas

Katso myös: Näin tuunaat voileipägrilliin laitettavan pakastepizzan ndujalla. Juttu jatkuu videon alla.

Näin tuunaat tulisen pizzan voileipägrillissä 0:50
Oletko kokeillut ndujaa pizzassa?

Tulisen salamin eli ndujan suosio räjähti

Myyntipäällikkö Nina Paavilainen SOK Marketkaupan ketjuohjauksesta kertoo MTV Uutisille, että myös S-ryhmässä pizzajauhojen myynti on kasvanut pandemia-aikana merkittävästi.

Parhaimmillaan volyymikasvua on ollut jopa 60 prosenttia (vuosi 2020 verrattuna vuoteen 2019), mutta alkuvuoden 2022 aikana myynninkehitys on Paavilaisen mukaan hieman tasaantunut.

Pizzajauhojen myynti on kasvanut S-ryhmän myymälöissä voimakkaimmin kolmella alueella viimeisen vuoden aikana:

  1. Ahvenanmaa
  2. Pohjanmaa
  3. Varsinais-Suomi

Paavilainen kertoo, että tulista salamilevitettä, ndujaa on ollut myynnissä noin vuoden ajan pizzabuumin kuumennuttua. Viimeisen puolen vuoden aikana nduja-tuotteiden myynti on kehittynyt jopa yli 400 prosenttia.

– Tuote on kovassa nosteessa erityisesti napolilaistyyppisten pizzojen suosion myötä, mutta sitä käytetään myös monessa muussa, kuten pastoissa, Paavilainen kertoo.

Ndujan myynti on kasvanut voimakkaimmin viimeisen vuoden aikana Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Ndujaa saa säilykkeenä hyvinvarusteltujen ruokakauppojen hyllyistä ja jotkut kaupat myyvät sitä myös palvelutiskeiltään.

Katso myös: Katin saksivinkit keittiöön: Oletko hoksannut käyttää keittiösaksia näin?

Katin saksivinkit keittiöön: Oletko hoksannut käyttää keittiösaksia näin? 0:42

Lähteet: K-ryhmä, S-ryhmä

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!