Miksi tyytyä vain tylsään kurkkusalaattiin, kun parilla lisäsilauksella kurkusta voi tehdä koko annoksen päätähden?
Kun alkaa oikein ajatella, kurkku on hämmästyttävän monipuolinen vihannes.
Sitä voi pilkkoa leivän päälle, lisätä vihersalaattiin, raastaa osaksi tsatsikia, dipata sellaisenaan tai pyöräyttää smoothieksi.
Makuja-toimitus testasi kahta kurkkusalaattiohjetta, joissa hyödynnetään monista aasialaisista keittiöistä tuttuja mausteita.
Yleiset raaka-aineet kuten riisiviinietikka ja seesamiöljy voi hyödyntää monessa muussakin aasialaishenkisessä reseptissä.
Lue myös: Näin kurkun säilyvyys paranee jopa kolminkertaiseksi
Raikkaat "kurkkunuudelit": "En tajunnut, että kurkulle voisi tehdä näin"
Viipaletta, kuutiota, lohkoa, raastetta vai nuudelia?
En aikaisemmin edes tajunnut, että kurkulle voisi tehdä näin! Lopputulosta syödessä tuntuu samaan aikaan siltä kuin söisi jotain aivan muuta kuin kurkkua, ja että söisi kurkkua aivan parhaimmillaan.
Haarukkaa pystyi pyörittelemään nuudelien keskellä kuin olisi syönyt pastaa.

