Onko sinulla kinkunpaiston tärkein väline? Tarkista heti!

Pienen joulukinkun paistaminen – näillä helpoilla ohjeilla onnistut 1:36 Pienen joulukinkun paistaminen – näillä helpoilla ohjeilla onnistut
KATSO VIDEO: Joulukinkun paisto-ohje. Näin paistat pienen kinkun!

Oletko hankkinut tai hankkimassa joulukinkun? Toivottavasti olet muistanut myös oleellisen apuvälineen paistoa ajatellen.

Kuten MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla olemme kertoneet, joulukinkku kuuluu edelleen tärkeänä osana monen suomalaisen joulupöytään. Lihatalo HK:n teettämän tutkimuksen 70 prosenttia joulunviettäjistä haluaa edelleen kinkkua joulupöytäänsä.

Jos kinkun paistaminen kuuluu sinunkin joulusuunnitelmiisi, kannattaa muistaa muutama oleellinen seikka.

Oletko tarkistanut kinkunpaiston tärkeimmän apuvälineen?

Joulukinkun paisto-ohjeissa annetaan usein viitteellinen paistoaika kinkulle sen painon perusteella. Paistoaikaan ei kuitenkaan missään nimessä kannata sokeasti luottaa, sillä kinkunpaiston tärkein apuväline on toimiva paistomittari. Paistomittarin avulla varmistat, että kinkusta tulee mehevää ja täydellsen kypsyistä.

Paistomittari työnnetään paistopussin läpi kinkun paksuimpaan kohtaan – siinäkin tapauksessa, että paistaisi hiukan pienemmän palan kinkkua. Paistomittari on ainoa keino varmistaa kinkun oikea kypsyysaste.

Mittarin toimivuus kannattaa tarkistaa hyvissä ajoin ennen joulua. Parhaiten se onnistuu keitetyssä vedessä testaamalla. Jos lämpötila nousee sadan asteen paikkeille, mittari toimii. Muistathan, että rikkinäinen mittari voi pahimmillaan pilata joulupöydän pääruokalajin.

Työnnä paistomittari kinkun paksuimpaan kohtaan niin, että se on mahdollisimman keskellä kinkkua. Muista, että mittari ei saa koskettaa luuta.

Sitten onkin aika paistaa kinkku! Katso täältä ohjeet: Kinkun paisto: Pienen joulukinkun paistaminen – helpot ohjeet

 

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran joulukuussa 2022.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat