Pirjo vinkkaa helpon ja edullisen keiton, jota on kehitellyt täydelliseksi jo vuosia: "Aivan lyömätön ohje"

Pirjo-sipulikeitto
Pirjo Toikkanen kehuu sipulikeittoa todella maukkaaksi ja edulliseksi ruokalajiksi. Pirjo Toikkanen

Rouva Kasviksenakin tunnettu kotitalousopettaja Pirjo Toikkanen uskoo kehitelleensä kaikkien aikojen parhaan sipulikeiton ohjeen. Nappaa jutun lopusta lyömätön keittoresepti.

Rouva Kasviksena tunnettu ruokatoimittaja ja kotitalousopettaja Pirjo Toikkanen vinkkaa keitto-ohjeen, jota kuvailee itse "aivan lyömättömäksi". Kyseessä on klassisen sipulikeiton tarkasti hiottu versio, jonka maukkaudesta Pirjo yllättyi itsekin.

Lisää Pirjon reseptejä Rouva Kasvis -blogissa.

Bilekansan yöruokaa

Pirjon mukaan sipulikeittoa voi kiistatta kutsua klassikkoruoaksi, sillä se on pysynyt kiinnostuksen kohteena jo vuosikymmenien ajan. Köyhän väestön ruokana alun perin tunnetuksi tullut keitto on kehittynyt vuosien saatossa ja siitä on loihdittu hienostuneempia versioita. 

– Pariisissa se tunnettiin aikoinaan bilekansan yöruokana. Ihmiset juhlivat yömyöhään ja menivät sitten tukkuhalleille höyryävien sipulikeittopatojen ääreen, Pirjo kertaa keiton historiaa.

Yksi ainesosavaihdos mullisti koko sipulikeiton

Pirjo on vuosien varrella tehnyt itse sipulikeitosta useita erilaisia versioita ja joka kerralla keitto on aina hieman parantunut ja kehittynyt. Tällä kertaa hän keksi tehdä keittoon pienen ainesosavaihdoksen, joka mullisti kaiken. 

– Keksin, että en käytäkään liha- tai kasvislientä, vaan sienilientä. Minäpä yhdistänkin kaksi mieletöntä umamista raaka-ainetta., sipulin ja sieniliemen. Siitä tuli uskomattoman täyteläinen keitto, Pirjo ylistää.

Sienilientä voi toki valmistaa itsekin, mutta Pirjon mukaan kaupoissa ovat nyt yleistyneet sieniliemikuutiot. Niitä löytyy esimerkiksi Knorrin valmistamana kauppojen liemikuutiohyllyistä.

– Useimmille sieniliemikuutiot ovat ihan uusi juttu. Yhtäkkiä niitä on alkanut ilmestyä kauppoihin muiden liemikuutioiden joukkoon. Ennen niitä tuli rohmuttua Italian reissuilta.

Valmiiden sieniliemikuutioiden kanssa kannattaa ottaa huomioon on se, että niissä on jo suolaa. Sipulikeittoon ei siis kannata lisätä liikaa suolaa itse.

Malttia sipuleiden hauduttamiseen

Muuten sipulikeiton valmistaminen on Pirjon mukaan todella helppoa, kunhan sen malttaa valmistaa ajan kanssa. Sipulit tulee kuullottaa ja hauduttaa kunnolla ja niitä tulee olla paljon. 

– Ei riitä pari sipulia, kuten joissain ohjeissa saattaa lukea. Itselläni oli kahdeksan sipulia. Sitten vain puolisen tuntia haudutellaan sipuleita voissa. Ne muuttuvat ihan pehmeiksi. 

Sokeria ei sipuleiden joukkoon kannata Pirjon mukaan lisätä, sillä hauduttaminen makeuttaa kyllä sipuleita riittävästi. Keittoa haudutellaan tunnin verran täyteläiseksi. 

– Kun pannaan keiton joukkoon vielä kolmas umaminen ainesosa, japanilainen soijakastike, niin keiton väri muuttuu houkuttelevammaksi. Se tuo myös makua tietysti. Käytän keitossa myös kuivattua ja tuoretta timjamia, se on ykkösyrtti sipulille, Pirjo muistuttaa.

Vain paranee vanhetessaan

Pirjon mukaan keitto oli heti valmistuttuaan jo todella herkullista. Tällä ainesmäärällä keittoa tuli noin kuusi reilua annosta. Todellinen yllätys odotti kuitenkin vasta seuraavana päivänä.

– Keitto oli vain parantunut entisestään ja sitä seuraavana päivänä entistäkin täyteläisempi ja mahtava, Pirjo ylistää. 

Sipulikeitto nautiskellaan perinteiseen tapaan gratinoitujen juustovoileipien kera. Vaikka keitossa on runsaasti sipulia, ei Pirjon mukaan kannata pelätä vatsanpuruja. Sipuli muuttuu lempeäksi hauduttamalla. Jos kuitenkin on herkkävatsainen, kannattaa keittoa ottaa maltillisempi annos varmuuden vuoksi.

Pirjo toivoisi, että suomalaiset antaisivat tälle klassikkokeitolle mahdollisuuden. Tämän sipulikeiton maku on nimittäin omaa luokkaansa.

– Lisäksi se on edullinen, Pirjo muistuttaa.

Nappaa Pirjon lyömätön ohje: Sipulikeitto – se Pirjon paras ohje

Videolla: Näin pilkot sipulin oikeaoppisesti:

Sipulin pilkkominen: Kari Aihinen näyttää oikean tekniikan 1:35


Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!