Pihvin kypsyydellä yllättävä vaikutus terveyteen – varo tätä paistomokaa

Tutkimuksen mukaan pihvin kypsyys voi vaikuttaa sen terveellisyyteen. Shutterstock

Syötkö pihvisi kypsänä vai mediumina? Tällä saattaa yllättäen olla vaikutusta siihen, millaisia negatiivisia terveysvaikutuksia syömälläsi lihalla on.

Amerikkalaistutkimuksen mukaan tiettyihin ruoka-aineisiin pitkään paistettaessa syntyvät myrkylliset yhdisteet voivat lisätä riskiä sairastua dementiaan ja diabetekseen. Näistä yhdisteistä pihvissä kertoo paistamisen myötä tummaksi muuttuva lihan pinta.

Palaneen lihan syöminen epäterveellistä?

Icahn School of Medicinessä tehdyssä tutkimuksessa saatiin viitteitä siitä, että pihvejä ei välttämättä kannata paistaa kypsäksi – terveyssyiden vuoksi. Tutkimuksessa selvisi, että paistettaessa lihan pintaan syntyviä myrkyllisiä yhdisteitä nauttivilla on kohonnut riski sairastua dementiaan, diabetekseen ja kärsiä ylipainosta. Tutkimukseen osallistuneista näitä yhdisteita paljon syöneet olivat tavallista herkempiä insuliinille ja heidän kognitiiviset taitonsa olivat heikenneet.

Vastaavia tuloksia saatiin tutkimuksessa sekä ihmisten että hiirten kohdalla. Vaikka tulokset ovat erittäin kiinnostavat, muistuttaa asiantuntija, että asiaa täytyy tutkia vielä paljon, jotta tulosten perusteella voitaisiin tehdä lopullisia johtopäätöksiä.

– Nämä tulokset ovat vasta alustavia, ja vaaditaan laajempia epidemiologisia tutkimuksia ennen kuin voimme suositella, kuinka ruoka olisi parasta kypsentää, tutkija Michael Woodward huomauttaa.

– Tämä tutkimus viittaa kuitenkin siihen, että meillä on yhä enenevissä määrin todisteita siitä, että esimerkiksi erittäin rasvaisilla, paistetuilla ja pitkälle jalostetuilla elintarvikkeilla voi olla yhteys sellaisiin sairauksiin kuin dementia, diabetes sekä sydän- ja verisuonisairaudet, Woodward jatkaa.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.