Nainen joi kahdeksan litraa limua päivässä – koki karmean kohtalon

Shutterstock

Mirror-lehti kertoo, että brittinaisen epäterveelliset elintavat yhdistettynä reseptilääkkeisiin ja hurjaan määrään virvoitusjuomaa johtivat hänen kuolemaansa.

Britannialaisen Victoria Lanen, 38, kerrotaan kuolleen reseptilääkkeiden ja hurjan kolajuomamäärän seurauksena.

Kahdeksan litraa sokeritonta limua päivässä

Lanen kerrotaan nauttineen peräti neljä kahden litran pulloa sokeritonta kolajuomaa päivittäin. Syynä hurjaan nestemäärään on lehden tietojen mukaan ollut se, että hänen käyttämänsä lääkitys kuivatti niin paljon suuta, että nainen kärsi jatkuvasta janontunteesta.

Naisen terveysongelmat johtivat siihen, että hän joi päivittäin myös pullon vodkaa. Virallisen kuolemansyyntutkinnan mukaan syy Lanen kuolemaan ei kuitenkaan ollut alkoholi, vaan kofeiinipitoisen kolajuoman ja reseptilääkkeiden yhdistelmä.

– Silloin kun äiti joi paljon, hän saattoi juoda litran pullon vodkaa ja neljä kahden litran pulloa Pepsi Maxia päivässä, Lanen poika kertoo. 

Brittinaisen kuolemasta on uutisoitu laajasti ympäri maailmaa. Keskustelua on herättänyt etenkin Lanen alkoholinkäyttö.

Lähde: The Mirror

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!