Mainos
Mainos

Kolmekymppisen naisen juomistottumuksilla karmivat seuraukset – näin voi käydä, jos et juo pisaraakaan vettä 16 vuoteen

Kenellekään ei taatusti tule yllätyksenä, että sokeristen virvoitusjuomien nauttiminen on epäterveellistä, mutta monia saattaa järkyttää tieto siitä, että juomien säännöllinen nauttiminen voi aiheuttaa vakavia sydänongelmia.

Näin kävi eräälle 31-vuotiaalle Monacossa asuvalle naiselle, joka kertoo juoneensa pelkkiä limuja 15-vuotiaasta saakka. Naisen mukaan hän ei ole koskenut veteen tai mihinkään muuhunkaan juomaan 16 vuoteen.

Virvoitusjuomien nauttimisen vakavat seuraukset paljastuivat naiselle lääkärikäynnin yhteydessä.

Kaksi litraa Coca Colaa päivässä

Naisen tapaus esiteltiin European Heart Rhythm Association -kokouksessa heinäkuussa. Esityksen mukaan monacolaisnaisen vakava tila oli selvinnyt sen jälkeen, kun hänet oli kiidätetty sairaalaan pyörtymisen vuoksi. Sairaalassa naisen todettiin kärsivän vakavista sydänongelmista. 

– Verikokeet osoittivat, että hänen kalium-tasonsa oli vaarallisen alhainen, ja sydämen sähköisen toiminnan testaus osoitti hänen kärsivän QT-oireyhtymästä, joka ovi aiheuttaa rytmihäiriöitä, esityksessä kerrotaan.

Esityksen tarkoituksena oli tuoda lääkäreiden tietoisuuteen virvoitusjuomien ja terveysongelmien välinen yhteys. 

– Naisella ei ole suvussa sydänongelmia, mutta hän kertoi lääkäreille, ettei ole juonut lainkaan vettä sen jälkeen, kun täytti 15 vuotta. Ainoa nestemäinen asia, jota hän on nauttinut, on virvoitusjuoma. Hän kertoo juovansa noin kaksi litraa Coca Colaa päivässä.

Juoman aiheuttamien terveysongelmien tultua ilmi nainen lopetti limujen juomisen välittömästi.

Lähde: CookingPanda

Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja