Nainen joi kuusi energiajuomaa päivässä – sai sydämentahdistimen vain kolmekymppisenä: ”Pahempaa kuin heroiini”

Apua unettomuuteen 13:52
Mihin asioihin unettomuus vaikuttaa, ja mitkä kaikki asiat vaikuttavat uneen? Huomenta Suomessa puhuttiin aiheesta maaliskuussa 2018.

Samantha ei pysynyt hereillä ilman energiajuomaa. Lopulta huumeriippuvuuttakin pahempi addiktio äityi niin pahaksi, että naiselle asennettiin sydämentahdistin, kertoo Mirror-lehti. 

"Energiajuomariippuvuus on pahempi kuin heroiiniriippuvuus"

Samantha Sharpe, 33, kertoo pyörittäneensä pitkään kiireistä ja uuvuttavaa työn ja perhe-elämän täyttämää arkea. Pian nainen havahtuikin siihen, että hän haki helpotusta energiajuomatölkistä.

Piristävän juoman käyttö alkoi aluksi maltillisena, mutta ongelma paheni vähitellen. Lopulta nainen kiskoi viidestä kuuteen tölkillistä energiajuomaa joka ikinen päivä.

Vaikka perhe yritti varoittaa nuorta äitiä addiktion vaaroista, tämä ei voinut lopettaa juomista. Energiajuoma oli naisen ainut tapa pysyä hereillä.

– Sairaanhoitajasiskoni sanoi, että energiajuomariippuvuus on pahempi kuin heroiiniriippuvuus.

Nainen oli todella koukussa. Mikäli hän ei juonut energiajuomaa, hänestä tuntui kuin sydän ei "löisi tarpeeksi". 

– Minusta tuli myös vihainen ja päätäni särki, nainen listaa vieroitusoireita. 

Sydämentahdistin pysäytti

Samantha kertoo, että hän alkoi kärsiä vain 32-vuotiaana unettomuudesta, levottomuudesta, vapinasta ja muistinmenetyksistä. Vuosi myöhemmin hänellä todettiin olevan munuaiskiviä, minkä lisäksi häntä varoiteltiin tyypin 2 diabeteksesta.

– Minun piti olla poissa töistä 8 kuukauden ajan, mikä ei auttanut minua lopettamaan energiajuomien litkimistä, Samantha kertaa aikaa, kun hänen terveytensä oli vaakalaudalla.

Samantha koki totaalisen herätyksen reilu vuosi sitten, kun hän menetti useasti tajunnan kotonaan. Lopulta hänelle jouduttiin asentamaan sydämentahdistin reilu vuosi sitten.

– Ajattelin, etten voi tehdä tätä enää, hän muistelee.

Haluaa olla varoittava esimerkki: "Moni ei ymmärrä, kuinka pahasti energiajuoma voi vaikuttaa ihmiseen"

Samantha joutuu käymään lääkärissä puolen vuoden välein, ja hänen sydämentahdistimensa uusitaan 10 vuoden välein.

Nyt perheenäiti haluaakin varoittaa muita energiajuomien haitallisista vaikutuksista. Hänestä on huolestuttavaa, ettei niistä puhuta tarpeeksi.

– Kaikki tietävät juomien olevan huonoja terveydelle, mutta he eivät tiedä miksi, Samantha avaa ongelmaa. 

Aina, kun nainen näkee jonkun ostavan energiajuomaa, hän kertoo kasvotusten, millaisessa vuoristoradassa on ollut juoman vuoksi.

Hän on erityisen huolestunut lapsista, jotka nauttivat energiajuomia heti pienestä pitäen – siitäkin huolimatta, että niiden ostamiselle on asetettu ikäraja.

– Näen äitien ostavan lapsilleen energiajuomia. Se särkee sydämeni, Samantha sanoo surkeana.

Lähde: Mirror

Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit!

Lue myös:

    Uusimmat