Donnan tytär sai kohtauksen, ensihoitajat syyttivät energiajuomaa – "näkevät tällaista koko ajan"

Näin teet hyvää kahvia 2:24

Australialaisäiti joutui kutsumaan ambulanssin tyttärensä saatua outoja oireita. Syypäänä hän pitää energiajuomatölkkiä.

Videolta saat ohjeet hyvän kahvin keittämiseen!

Australialainen Donna Honan uskoo, että energiajuoma aiheutti hänen tyttärelleen kouristuskohtauksia. Honanin mukaan hänen 14-vuotias tyttärensä Felicity alkoi nykiä "hallitsemattomasti" juoman juomisen jälkeen, kertoo Yahoo.

"Hänen lihaksensa nykivät ja tärisivät"

Perhe oli nauttinut illallisen ja katsellut televisiota. Felicity meni valmistautumaan nukkumaanmenoon, mutta palasi pian sanomaan, että jokin on vialla.

– Hänen lihaksensa nykivät ja tärisivät, ja hänen ylävartalonsa nytkähteli satunnaisesti hallitsemattomina ryöppyinä, äiti kuvaa.

Honan soitti ambulanssin.

"He vastasivat, että saavat viikoittain ainakin neljä soittoa energiajuomien vuoksi"

Honanin mukaan ensihoitajat kyselivät, mitä tyttö oli syönyt ja juonut, ja heidän mielestään syy kohtaukselle oli puolen litran energiajuoma. Honanin mukaan hän ei olisi keksinyt edes syyttää energiajuomia ilman ambulanssihenkilökunnan kyselyjä.

– Kysyin, olivatko he varmoja. He vastasivat, että näkevät tällaista koko ajan ja saavat viikoittain ainakin neljä soittoa energiajuomien vuoksi, äiti väittää.

Hän päätti varoittaa muita asiasta Facebookissa.

Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Daily Mail Australia otti yhteyttä energiajuomayhtiöön saadakseen kommentin, muttei ole toistaiseksi onnistunut siinä.

Energiajuomien haitoista ollut puhetta ennenkin

Energiajuomien haitoista on kohistu ennenkin. Kerroimme aiemmin Emmasta, joka on koukussa energajuomiin – hän hörppii niitä 20 tölkkiä joka päivä!

Maailman terveysjärjestö WHO on lausunut niiden ”muodostavan riskin kansanterveydelle” ja esimerkiksi Amerikan lastenlääkäreiden liitto on sanonut, ettei lasten pitäisi juoda energiajuomia ollenkaan.

Lue myös:

    Uusimmat