Merkittävä edistysaskel: "Nyhtökauran sikahyvä haastaja" saapuu nyt kauppoihin

Kalaburgeri hampurilainen KESKO
Kalapihvi sopii esimerkiksi burgerin väliin! Kesko

Uusista saaristolaiskalapihveistä povataan hittiä ympäristötiestoisten kuluttajien keskuudessa.

Tekniikka ja Talous uutisoi helmikuussa tuotteesta, josta povattiin haastajaa jopa nyhtökauralle. Kyseessä ovat särjestä ja lahnasta valmistetut kalamurekepihvit.

Vaikka kyseessä ei olekaan vegaanituote, uskotaan uuden kalainnovaation haastavan hittikauratuotteen erityisesti ympäristötietoisten kuluttajin keskuudessa. Tuotteen ideoineen John Nurmisen säätiön tavoitteena on suojella Itämerta parantamalla särkikalojen hyötykäyttöä ja seurata kalastuksen vaikutusta Saaristomeren hyvinvointiin. Särkeä on aiemmin myyty kaupoissa lähinnä säilykkeenä.

Särki-lahnamurekepihvejä on jo tarjoiltu laitosruokailijoille muutaman vuoden ajan Turussa ja Helsingissä. John Nurmisen säätiön projektipäällikkö Miina Mäki kerto helmikuussa tuotteen olevan iso hitti.

– Särki on sikahyvää. Koululaiset ovat aika lahjomattomia.

Raaka-aineena Itämeren lahna

Nyt tuote on saatu myyntiin myös päivittäistavarakauppoihin Pirkka-brändin alla. Pirkka saaristolaiskalapihvin raaka-aineena käytetään John Nurmisen Säätiön kestävään kalastukseen tähtäävän Lähikalahankkeen särkikalaa, lahnaa. Itämeren lahnaa ei ole aikaisemmin käytetty näin laajasti kuluttajatuotteiden raaka-aineena. 

Lähikalahankkeen kalat pyydetään Saaristomeren ja Pohjanlahden alueelta. Kalasaalis hyödynnetään kokonaisuudessaan ja suurin osa siitä jatkojalostetaan elintarvikekäyttöön. Lahnaa ei ole aikaisemmin käytetty näin laajasti kuluttajatuotteissa, vaan sitä on hyödynnetty esimerkiksi rehun raaka-aineena.

– Yksi Lähikalahankkeen päätavoitteista on lisätä kestävästi pyydetyn kotimaisen kalan määrää suomalaisten ruokalautasilla. K-ryhmän mukaantulo on merkittävä edistysaskel, kun suuren valtakunnallisen toimijan avulla luodaan pitkäaikainen kuluttajakysyntä särkikalojen käytölle, kuten lahnalle, kertoo John Nurmisen Säätiön projektipäällikkö Miina Mäki.

Saaristolaiskalapihvi valmistetaan Apetitin tehtailla Säkylässä. Pakkauksessa on kaksi paneroitua lahnapihviä, jotka voi kuumentaa paistinpannulla, uunissa tai mikroaaltouunissa. Tuote on pakaste ja kauppoihin tuote ilmestyy huhtikuun ensimmäisten viikkojen aikana.

***

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat