Mainos

S-ryhmä teki sen taas – nyt halpuutetaan uusi tuoteryhmä: "Suomu nousuun!"

S-ryhmä kertoo panostavansa nyt entistä enemmän kalatuotteisiin – ja samalla halpuuttavansa kalatuotteiden hintoja.

Yllä olevalla videolla vinkataan herkullinen kuharesepti. 

S-ryhmä ryhtyy taisteluun erityisesti kotimaisen kalan puolesta yhteistyössä Satokausikalenterin kanssa, kerrotaan SOK:n tiedotteessa. Kauppojen valikoimiin on luvassa uusia tuotteita eri kalaheimoille, kalan hintaa lasketaan heti ja myymälöissä nostetaan esille sesongin parhaat kalat.

Kotimainen kala halutaan nostaa nyt jalustalle, sillä yli puolet suomalaisista kertoo pyrkivänsä lisäämään kalan osuutta ruokavaliossaan. Asia käy ilmi Kantar TNS Oy:n Ruoka 2018 -raportissa.

Kuulutko kalapuikkoryhmään vai filee-joukkoon? 

S-ryhmän vähittäiskaupan valikoimajohtaja Antti Oksa kertoo kuluttajien jakautuvan kalansyönnissä erilaisiin ryhmiin ja jokaiselle ryhmälle on luvassa uutta kokattavaa. 

– Olemme tunnistaneet kuluttajista kolmen tyylin kalaväkeä: kalapuikkoryhmän, filee-joukon ja kokonaisen kalan taitajat.

Tällä hetkellä suomalaisten lautasille ui pääsääntöisesti lohta ja kirjolohta. Puhtaasti kotimaisista kaloista ykkönen on kirjolohi. Perässä tulevat silakka ja muikku.

– Kotimaisen kalan arvostusta pitää kasvattaa ja samalla lisätä sen osuutta ruokapöydissä. Suomessa on maailman parhaat kalavedet ja pyydettävää löytyy. Kotimaisen kalan syömisellä on parhaimmillaan myönteisiä vaikutuksia myös vesistöjemme ekologiaan, Antti Oksa toteaa.

Prismoissa ja S-marketeissa lanseerataan nyt myös Sesonkikala-konsepti, joka on suunniteltu yhteistyössä Satokausikalenterin kanssa. Sesonkikalojen tavoitteena on nostaa tuoreimpia ja parhaimpia kalatuotteita esille, jotta ihmiset innostuisivat ja rohkaistuisivat syömään enemmän kalaa

– Satokausi-kasvikset ovat osoittaneet, että ruokakulttuuri muuttuu tarvittaessa nopeasti. Myös kala on sesonkiruokaa ja tällä toimenpiteellä tulee olemaan merkittäviä vaikutuksia kansanterveydelle ja -taloudelle sekä tietysti suomalaiselle ruokakulttuurille, Satokausikalenterin perustaja Samuli Karjula kuvaa.

"Viimeiset hetket pelastaa koko kala-ala"

Satokausikalenterin Samuli Karjula korostaa, että kotimaisen kalan syömisellä voi oikeasti vaikuttaa koko alan tulevaisuuteen Suomessa. 

– Tämä on oikeasti iso juttu, sillä nyt alkaa olla viimeiset hetket pelastaa koko kala-ala, ennen kuin viimeiset kalastajat jäävät eläkkeelle, Karjula kommentoi MTV:lle.

Touko-kesäkuussa Karjula suosittelee valitsemaan lautaselle muun muassa kotimaista silakkaa. 

– Silakkaa kannattaa ostaa, ennen kuin se karkaa kauas avomerelle. Vaaleista kaloista suosittelen ahventa ja kuhaa. Ne ovat nyt hyvänmakuisia kylmästä vedestä nostettuna.

Tuontikaloista jäämeren turskaa on Karjulan mukaan vielä hyvin saatavilla.

– Kesäkuussa helpoin valinta on kasvatettu taimen. Todella hyvä uutuus kirjolohen tapaan käytettäväksi ja sopii erinomaisesti varhaisvihanneksiin. Tulee juhlavaa arkiruokaa, Karjula suosittelee. 


Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja