Käytätkö sipulia oikein? Tämä ero on pilkkomisella, kuutioimisella ja hientontamisella

Pilkottu sipuli
Shutterstock

Netti ja erilaiset ruokakirjat pelastavat resepteillään monen kotikokin arjen. Monessa arkiruoassa yhtenä perusraaka-aineena käytetään sipulia.

Ruoan lopulliseen makuun vaikuttavat pienetkin virheet sen valmistuksessa. Oikean sipulin paloittelutekniikan osaaminen voi pelastaa annoksen.

Ruokabloggaajat ovat tehneet runsaasti videoita, joilla he näyttävät eron pilkkomisen, kuutioimisen ja hienontamisen välillä. 

Pilkkominen

Pilkkomisesta puhuttaessa sipulin palat jätetään melko isoiksi. Pilkotut sipulit sopivat hyvin pataruokiin ja sellaisiin resepteihin, joissa ruokaa haudutetaan pitkään. Pilkkominen on arkisin käyttötapa sipulille.

Kuutioiminen

Kuutioitu sipuli on kooltoon vähän pienempää, kuin pilkotun sipulin palat. Pieneksi kuutioitu sipuli sopii parhaiten kastikkeisiin, ja esimerkiksi salsan teossa sipulikuutioita on hyvä hyödyntää.

Hienontaminen

Hienonnettu sipuli silvotaan niin pieneksi, että se muuttuu väriltään lähes läpinäkyväksi. Hienonnettu sipuli on kätevää silloin, kun on toivottavaa ettei ruoka-ainetta voi maistaa selvästi tai sen tekstuuria ei voi erottaa lopullisesta tuotoksesta. Hienonnettu sipuli toimii kotitekoisten maustekastikkeiden osana loistavasti.

Lähde: Daily Mail

***


Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.