Yllättäen sulkeutuneen, huippukokki Kozeen Shiwanin ravintolan liikevaihto oli viime vuonna noin 600 000 euroa, mutta tilikauden voitto jäi muutamaan tuhanteen euroon.
The Room by Kozeen Shiwan -ravintolan tasutalta löytyvän Kozeen Shiwan Oy:n viimeisimmän tilikauden voitto oli vain hieman alle 4 000 euroa.
MTV Uutiset kertoi torstaina ravintolan yllättävästä sulkeutumisesta.
Ravintolaan varauksen tehneet saivat viestin, jossa kerrottiin varauksen peruuntumisista. Kokki kertoi myöhemmin, että ravintola on suljettu toistaiseksi.
Yrityksen viimeisin tilinpäätös on ajalta 1.1.2024– 31.12.2024.
Yritys on merkitty kaupparekisteriin jo vuoden 2021 lopussa, mutta varsinainen liiketoiminta alkoi saatavilla olevien tilinpäätösten mukaan vasta keväällä 2023.
Ensimmäisenä vuonna (2023) yritys teki tappiota lähes 140 000 euroa.
Shiwanin ravintola avautui Pohjois-Esplanandille Helsinkiin virallisesti vasta vuoden 2024 alussa.
Vuoden 2024 liikevaihto oli lähes 600 000 euroa, kun se edellisenä vuotena oli ollut alle 100 000 euroa.
Vuoden 2024 liikevoitto oli kuitenkin vain noin 15 000 euroa, ja siitä jäi tilikaudelle voittoa hieman alle 4 000 euroa rahoituskulujen maksamisen jälkeen.
Ilta-Sanomien mukaan The Room by Kozeen Shiwan -ravintolan ruuan ja juoman myynti on tapahtunut yhteistyössä Noho Partnersin kanssa ja samoissa tiloissa toimineen Lulu's -ravintolan kautta.
Noho ei kuitenkaan ole omistajana Shiwamin yrityksessä.
Suurimmaksi osaksi lainaa
Shiwain yrityksen taseesta selviää, että sillä oli vierasta pääomaa, eli lainaa rahoituslaitoksilta ja muita velkoja, yhteensä yli 220 000 euroa viime tilikaudella.
Omaa pääomaa oli taas vain sijoitetun vapaan pääoman rahastossa noin 35 000 euroa.
Yritykselle ei ole merkitty maksuhäiriömerkintöjä kaupparekisteriin.
Lue myös: Nyt puhuu Kozeen Shiwan: Tässä syy ravintolan sulkeutumiselle
Ravintola sulkeutui yllättäen
MTV Uutiset kertoi torstaina ravintolan yllättävästä sulkeutumisesta.
Ravintolaan varauksen tehnyt asiakas sai keskiviikkona ravintolalta englanninkielisen viestin, jossa kerrottiin varauksen peruuntumisesta. Vielä edeltävänä päivänä asiakas oli saanut ravintolasta puhelun, jossa oli kyselty mahdollisia ruoka-allergioita.
Myöhemmin kokki Kozeen Shiwan tiedotti, että ravintolan toiminta keskeytetään toistaiseksi, ja hän siirtyy kohti "uusia luovia projekteja".
Ravintola sai Michelin-tähden viime vuoden toukokuussa. Sitä voi pitää ennätysaikana, sillä ravintola oli ehtinyt olla auki vasta 4,5 kuukautta.
Lue myös: Kozeen Shiwanin ravintola sulkeutui yllättäen
Lisätty juttuun kello 20.08 IS:n tieto siitä, että ravintolan myynti on tapahtunut Nohon omistuksessa olevan ravintolan kautta.