Ruokapakkauksista löytyy monenlaisia merkintöjä, jotka saattavat pahimmillaan olla myös harhaanjohtavia.
Ruokapakkauksista voi löytää kirjavan kavalkaadin erilaisia merkintöjä, jotka voivat liittyä vaikkapa tuotteen ekologisuuteen. Kuluttajille nämä merkinnät voivat kuitenkin aiheuttaa myös hämmennystä.
Mitä erilaisilla merkinnöillä oikeastaan halutaan sanoa ja mihin ne perustuvat?
Lue myös: Huomasitko? Ruokakauppojen suosikkituotteisiin tehtiin merkittävä muutos
Kirjavat merkintätavat
Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Juha-Matti Katajajuuri kertoi maanantaina Huomenta Suomen haastattelussa merkintäkäytäntöjen olevan eri yrityksien välillä kirjavat.
– Meillä on monenlaisia merkintöjä. On hyviä merkintöjä, mutta sitten on myös sellaisia hieman harhaanjohtavia.
Pakkauksesta saattaa esimerkiksi löytyä merkintä "I’m green", jolla viestitään jollain tapaa vihreistä arvoista. Kuluttajalle voi kuitenkin jäädä epäselväksi, mistä merkintä loppujen lopuksi kertoo.

