Julkkiskokki paljastaa nerokkaan valmistuskikkansa: Kotikokkien ”tyypillisin virhe” voikin olla herkullisen bolognese-kastikkeen salaisuus!

spagetti bolognese
Shutterstock

Spagetti bolognese kuuluu monissa perheissä suosikkiruokien joukkoon. Julkkiskokki paljastaa nyt yllättävän vinkin, jonka avulla maittavasta ateriasta saadaan entistäkin herkullisempi. Täydellisen kastikkeen salaisuus saattaa piillä tavassa, jota monet meistä yrittävät vältellä.

VIDEO: Poimi videolta itse tehdyn peston resepti. 

Australialainen julkkiskokki Curtis Stone jakoi yllättävän kastike-vinkin Youtube-kanavallaan. Miehen mukaan herkullisen aterian salaisuus saattaa piillä paistinpannussasi, tarkemmin sanottuna sen pohjalla.

Älä käytä pannua, jossa on tarttumaton pinta

Stonesin mukaan moni kotikokki pelkää turhaan pannun pohjalle paistamisen aikana muodostuvaa karamellisoitunutta kerrosta. Tästä kerroksesta ei kokin mukaan kannata stressata, sillä se on maun kannalta vain ja ainoaan hyvä asia.

– Se näyttää melkein kuin palaneelta, ja monet ihmiset saattavatkin ajatella, että he ovat tehneet jotain väärin ja polttaneet kastikkeensa, mutta tässä ei ole kyse siitä, Stone kertoo.

– Saadaksesi aikaan tämän kerroksen sinun tulee käyttää joko valurautaista tai ruostumattomasta teräksestä valmistettua pannua. Älä käytä pannua, jossa on tarttumaton pinta, sillä se estää makuja tarttumasta pannun pohjaan, Stone kertoo.

Punaviini irrottaa maut pannun pohjasta

Bolognese-kastikkeen teko lähtee liikkeelle sipuleiden kuullottamisesta öljyssä, jonka jälkeen pannulle lisätään kasvikset. Täydellisen kastikkeen salaisuus piilee kokin mukaan siinä, että kasvikset ja jauheliha paistetaan erikseen, mutta samalla pannulla.

Kun kasvikset ovat kuullottuneet, ne siirretään sivuun ja pannuun lisätään öljyä, jossa jauheliha ruskistetaan. Pannua ei siis pyyhitä tai pestä paistamisten välissä.

Kokki muistuttaa, että jauhelihaa paistettaessa pannun tulee olla todella kuuma.

– Kylmä liha saa pannun viilenemään, joten sinun tulee kuumentaa se kuumemmaksi kuin ehkä ajattelit, Stone kertoo.

Pannulle jauhelihan paistamisen jälkeen lisättävä puna-tai valkoviini tai jopa balsamiviinietikka ovat ainesosia, joita ei kannata jättää lisäämättä. Nämä nimittäin auttavat makuaineita irtoamaan pannun pohjasta ja sekoittumaan ruoan joukkoon.

– Väri- ja makuaineet pääset takaisin pannuun, ja tämä on tapa, jolla kaunis Bolognese-kastike syntyy.

Lähde: TheSun

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!