Mainos
Mainos

Huippukokki Hans Välimäki lopettaa yhteistyön ravintolaketju Restamaxin kanssa: "Olin harkinnut lähtöä jo jonkin aikaa"

Yhteistyö huippukokki Hans Välimäen ja ravintola-alan yritys Restamaxin välillä on nyt tullut tiensä päähän.

Hans Välimäki on ilmoittanut lopettavansa vuonna 2014 alkaneen yhteistyön Restamax Oyj:n kanssa vuoden 2018 loppuun.

Välimäen ja Restamaxin välisessä yhteistyössä Restamax on vastannut nimettyjen ravintoloiden liiketoiminnasta ja niiden kehityksestä. Välimäen vastuulla on ollut näiden ravintolakonseptien tuotteistus ja reseptiikka.

Oman ravintolan pyörittäminen keskiöön

Restamax Oyj on suomalainen ravintola-alan pörssiyhtiö. Yhtiön omistukseen kuuluu yli 200 ruokaravintolaa, yökerhoa sekä seurustelu- ja viihderavintolaa eri puolilla Suomea.

Hans Välimäen aikeissa on jatkossa keskittyä sataprosenttisesti omaan, yhdessä Arto Rastaan kanssa marraskuussa 2018 avattavaan Penélope-ravintolaan.  

– Lähtööni ei liity sen enempää dramatiikkaa. Olin harkinnut lähtöä jo jonkin aikaa. Kun oma ravintolani aukeaa marraskuussa, tuntuisi hieman kummalliselta jatkaa, vaikka ajatukset ja huomio ovat koko ajan muualla. Siksi siis näin, Välimäki paljastaa lähtönsä taustoja.

Penélope on Välimäen ensimmäinen oma ravintola sitten Chez Dominiquen myynnin 2013. Oleellisessa osassa ravintolakokemusta tulee olemaan kodin omainen tunnelma. Lisäksi tiloista löytyy juhlatila nimeltään Xavier.

Välimäki vieraili Huomenta Suomen lähetyksessä keväällä kertomassa uutuuskirjastaan.


Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja