Helsinkiläisravintoloiden valmistamien ruokien laadusta löytyi huomautettavaa – "Joissakin ravintoloissa vielä parannettavaa"

ruoka
Helsinkiläisravintoloiden ruoan laadusta löytyi puutteita. Kuvituskuva. Shutterstock

Helsingin ympäristöpalvelut selvitti ravintoloiden valmistamien ja jäähdyttämien ruokien laatua vuosien 2021–2022 aikana. Laadusta löytyi huomautettavaa.

Helsingin ympäristöpalvelut kertoo tiedotteessaan tutkineensa ruokanäytteitä 110 ravintolasta. Näytteiksi otettiin erilaisia ruokia, kuten kastikkeita, kypsennettyjä liharuokia ja keitettyä riisiä. Yhteensä näytteitä otettiin 205 kappaletta, ja uusintanäytteitä lisäksi 35.

77 prosentissa näytteitä ei ollut huomautettavaa, seitsemän prosenttia sai välttävän arvosanan ja 16 prosenttia luokiteltiin huonoksi. Huonot tulokset johtuivat korkeista enterobakteereiden, aerobisten mikrobien ja Bacillus cereus -bakteerien määristä. Viimeksi mainittu on ruokamyrkytyksiä aiheuttava bakteeri, jonka esiintyminen johtuu usein puutteellisestä jäähdytyksestä.

65 prosenttia näytteistä oli jäähdytetty jäähdytyskaapissa, mutta laadultaan huonoksi arvioitujen ruokien jäähdytyksessä oli puutteita. Ravintoloilla ei esimerkiksi ollut jäähdytyskaappia käytössään tai käytössä oli jokin muu jäähdytysmenetelmä, kyten kylmävesihaude, joka ei jäähdyttänyt ruokaa nopeasti kylmäksi.

– Valvontaprojektin perusteella ruokien jäähdytyksessä on joissakin ravintoloissa vielä parannettavaa, jotta ruokamyrkytysriskiä voidaan pienentää, toteaa elintarviketarkastaja Marjo-Kaisa Meriläinen tiedotteessa.

Kun ruoka on valmistettu kuumentamalla, se tulisi jäähdyttää enintään neljässä tunnissa +6 °C:een tai alle. Nopea jäähdytys estää bakteerien lisääntymisen, ja ruoan laatu säilyy hyvänä.

Katso myös, kuinka sähkökatko vaikuttaa jääkaapin ja pakastimen ruokiin

Näin sähkökatko vaikuttaa jääkaappisi ja pakastimesi ruokiin 5:22
Miten sähkökatkot vaikuttavat ruoan säilyvyyteen jääkaapissa ja pakastimessa? Voiko ilman sähköä laittaa ruokaa? Keskustelmassa Marttaliiton kotitalousneuvoja Niina Silander.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.