Keitätkö muusiperunat kylmään suolattuun veteen? Ei kannattaisi, sanoo Michelin-kokki Sasu Laukkonen.
Chef & Sommelierin keittiömestari Sasu Laukkosen mukaan perunamuusin valmistuksessa moni asia menee kotikokeilla usein pieleen, vaikka kyseessä on tavallinen perusruoka.
– Perunamuusi on meille ihan hirmu tärkeä ruoka ja osa meidän ruokapöytää ja tapoja, ja silti moni pystyy sen munimaan ihan pelkästään sillä, ettei tule ajatelleeksi, mitä tekee.
Suomalaiset laittavat muusiperunat usein kylmään veteen odottelemaan. Vasta kun vieraat saapuvat, levy lyödään täysille.
Vaikka moni haluaa tehdä muusinsa juuri niin kuin mummolassakin tehtiin, ei perunoita kannata keittää kylmään veteen.
– Ei, ei näin. Se on se kardinaalimunaus.
Jos perunat keittää kylmään veteen, niistä tulee helpommin liisteriä. Parhaan lopputuloksen saa, kun perunat lisätään vasta kiehuvaan veteen.
Älä laita keitinveteen suolaa
Laukkonen suosittelee muusiperunoiden keittämistä suolattomassa vedessä. Suolan lisääminen keitinveteen ei edistä kypsymistä millään lailla. Makuunkaan se ei vaikuta, sillä suola lisätään vasta lopuksi.
– Toiset kun keittävät suolatussa vedessä ja sen jälkeen päräyttävät sinne vielä kunnon suolat loppuun, niin hupskeikkaa, se onkin liian suolaista.

