Mainos

Yllättävä tutkimustulos: Himosaunoja voi välttyä dementialta

Innokkaat miessaunojat saattavat välttyä muistisairaudelta, osoittaa Itä-Suomen yliopiston tutkimus.

Kaksikymmentä vuotta kestäneessä seurantatutkimuksessa kävi ilmi, että useita kertoja viikossa saunovilla miehillä oli 66 prosenttia pienempi todennäköisyys saada dementiadiagnoosi kuin kerran viikossa saunovilla.  

Aiemmin julkaistut tulokset samasta tutkimushankkeesta ovat osoittaneet, että runsas saunominen pienentää merkittävästi myös sydänperäisen kuoleman riskiä.

Tutkimukseen osallistui yli 2000 keski-ikäistä itäsuomalaista miestä.

Tutkimusta johtanut vs. professori Jari Laukkanen arvioi, että saunomisen myönteiset vaikutukset voisivat olla samat myös naisilla, mutta asiaa ei vielä ole tutkittu. Miehet valikoituivat tutkimukseen siksi, että heidän riskinsä sairastua sydäntauteihin on suurempi kuin naisilla.  

Laukkanen arvioi, että saunominen voi suojella sydäntä ja muistia osin samojen, mutta vielä huonosti tunnettujen mekanismien kautta. Hän huomauttaa, että jo nyt on varsin vahvaa näyttöä, että saunominen alentaa verenpainetta, joka puolestaan vähentää sydän- ja verisuonitautien riskejä.  

Saunomisen ja dementiariskin yhteyttä ei ole aiemmin tutkittu.  

– Sydän- ja verisuoniterveyden tiedetään kyllä vaikuttavan myös aivojen toimintaan. Saunomiseen liittyvillä hyvän olon ja rentoutumisen kokemuksilla voi myös olla merkitystä, Laukkanen arvioi.  

Saunomisen ja sairastuvuuden yhteydet vaativatkin siis vielä jatkotutkimuksia, pohtii Laukkanen.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.