Suomalaisten rakastama sauna on kasvattanut suosiotaan maailmalla, kun ihmiset ovat havahtuneet löylyjen heittelyn terveyshyötyihin. Amerikkalaistutkijoiden uusi katsaus kertoo, että säännöllinen saunominen voi pidentää elinikää.
Monitieteellisessä Experimental Gerontology -julkaisussa ilmestynyt tutkimuskatsaus vahvistaa, että saunominen on todella hyväksi terveydelle. Yhteenvedossaan tutkijat toteavat, että saunoessa elimistössä tapahtuu samantapaisia muutoksia kuin liikkuessa.
Saunassa hiki virtaa ja pulssi kiihtyy. Tällainen pieni stressitila on sopivina annoksina hyväksi terveydelle. Säännöllinen saunominen voi suojata sydän- ja verisuonisairauksilta sekä hermostoa rappeuttavilta taudeilta, kuten Alzheimerilta, sekä vähentää kuolleisuutta. Käytännössä saunominen voi siis pidentää elinikää.
Lisäksi löylyt voivat auttaa ylläpitämään lihasmassaa ihmisen ikääntyessä, amerikkalaistutkijat esittävät. Säännöllinen saunominen on yhdistetty myös matalampiin tulehdusarvoihin.
Tutkijoista toinen, lääketieteen ja kirurgian tohtori Rhonda Patrick kertoo New York Postille löytäneensä saunan opiskeluaikoinaan. Patrick huomasi, että löylyt vaikuttivat hänen mielialaansa ja helpottivat stressin sekä ahdistuksen käsittelyä. Tätä nykyä hän saunoo kotonaan jopa neljästi viikossa. Tutkijan mukaan saunoa pitäisi vähintään kahdesti viikossa, mikäli mielii saada löylyistä terveyshyötyjä. Ja niitä piisaa.
