Yllättävä tutkimustulos eteisvärinästä – haastaa perinteisen käsityksen riskeistä
Uusi tutkimus haastaa käsityksen, jonka mukaan miehillä on naisia suurempi riski sairastua eteisvärinään.
Lääketieteellisessä JAMA Cardiology -lehdessä ilmestyneen tutkimuksen mukaan naisilla on 50 prosenttia suurempi riski sairastua eteisvärinään kuin miehillä, kun laskuissa huomioidaan ihmisen pituus ja paino.
Yhdysvaltalaistutkijoiden havainnot ovat vastoin perinteistä näkemystä, sillä miehillä on pitkään ajateltu olevan suurempi riski eteisvärinän kehittymiselle. Tutkimuksen perusteella kysymys, miksi naissukupuoli suojaa eteisvärinältä, tulisi kääntää päälaelleen ja pohtia, miksi naissukupuoli lisää eteisvärinän riskiä.
Eteisvärinä on yleisin pitkäkestoinen rytmihäiriö, jota sairastaa keskimäärin 2–4 prosenttia aikuisista – yli 75-vuotiaista jo yli 10 prosenttia. Miehillä on samanikäisiin naisiin nähden lähes kaksinkertainen riski sairastua eteisvärinään, kertoo Käypä hoito -sivusto.
On esitetty, että mitä pidempi ihminen on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä hän sairastuu. Tällä on selitetty naissukupuolen eteisvärinältä suojaavaa vaikutusta, tutkija ja sydäntautilääkäri Christine Albert selittää tiedotteessa.
– Yllättävää kyllä tutkimuksemme vihjaa, että jos mies ja nainen ovat saman pituisia, eteisvärinä kehittyy naiselle todennäköisemmin, Albert sanoo.
Löydökset perustuvat yli 25 000 amerikkalaisen otantaan. Tutkimuksen alkaessa kellään henkilöistä ei ollut olemassa olevia sydänsairauksia.
Terveelliset elintavat tärkeitä sukupuolesta huolimatta
Eteisvärinän ilmaantuvuuden ennustetaan kasvavan tulevina vuosina, kun väestö ikääntyy ja liitännäissairaudet yleistyvät.
Iän lisäksi merkittäviä eteisvärinän riskitekijöitä ovat sydän- ja verisuonisairaudet, diabetes, lihavuus, uniapnea sekä monet muut pitkäaikaissairaudet. Runsas alkoholinkäyttö altistaa sekin eteisvärinälle. Myös poikkeuksellisen kuormittuva kestävyysharjoittelu voi säännöllisesti ja pitkään toistuvana altistaa eteisvärinälle myöhemmin.
Terveellisillä elintavoilla ihminen voi vaikuttaa sydänriskeihin sukupuolesta huolimatta.
Sukupuoli voi kuitenkin vaikuttaa sydänsairauksien oireisiin, ja esimerkiksi rytmihäiriöiden kohdalla miehet ovat naisia useammin oireettomia.
Eteisvärinä voi aiheuttaa sydämeen verihyytymän, jonka lähtiessä liikkeelle ihmistä uhkaa hengenvaarallinen aivoinfarkti. Oireettoman eteisvärinän toteamiseksi varsinkin ikääntyneiden tulisi tarkkailla sykettään kuukausittain. Kotiverenpainemittarin lisäksi sykettä voi tunnustella ranteelta tai kaulalta yksinkertaisella sormipainalluksella.
Katso alla olevalta videolta, millaisia ovat hengenvaarallisen aivoinfarktin oireet.
Lähteet: Science Daily, JAMA Cardiology, Käypä hoito, Terveyskirjasto
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää