Yllättävä paljastus ystävältä: Vanhusmurhasta syytetty nuorukainen oli tapahtumayönä hädissään – "Vaikutti siltä, että jotain pahaa on tapahtunut"
Mikkelin vanhusmurhan hovioikeudenkäynnin lopulla kuultiin murhasta syytetyn nuorukaisen hyvää ystävää. Hän kertoi oletetun surmayön tapahtumista nyt eri tavalla kuin aiemmin.
Todistajana kuultu nuori mies asui henkirikoksen aikaan yhdessä murhasta syytetyn 22-vuotiaan nuorukaisen kanssa. Miehet olivat paitsi kämppäkavereita, myös läheisiä ystäviä.
Henkirikoksen oletettuna tapahtumayönä 26. joulukuuta 2021 sekä sitä edeltävänä iltana miehet olivat viettäneet iltaa yhdessä.
He olivat juoneet olutta asunnollaan ja myöhemmin lähteneet Mikkelin keskustassa sijaitsevalle juhlapaikalle muiden kavereiden kanssa.
Ystävä kertoi hovioikeudelle, että juhlapaikalla hän "kadotti" murhasta syytetyn 22-vuotiaan. Jossain vaiheessa hän lähti itse takaisin asunnolle.
22-vuotias palasi vasta myöhemmin, erikoisissa merkeissä.
Kertomus muuttui
Aiemmin nuorukainen on kertonut, että mies vaikutti palatessaan sekavalta. Hovioikeudessa hän muutti kertomustaan hieman.
Miehen mukaan nuorukainen vaikutti erittäin hätääntyneeltä, ja miehen saapuessa kotiin tilanne oli paniikinomainen.
– Ihmettelin, että mitä on tapahtunut ja se oli aika hysteeristä se kanssakäyminen siinä. Ajattelin, että *** (syytetty) on sen verran humalassa, että parempi laittaa mies nukkumaan, todistaja kertasi tapahtumia.
Vaikka nuori mies oli hädässä, hädän syyhyn ei ystävän mukaan saatu yöllä selkoa, sillä sekava nuorukainen ei pystynyt kertomaan asiasta.
Ystävälle jäi kuitenkin kuva, että jotain ikävää oli saattanut tapahtua.
– Hän vaikutti siltä, että jotain pahaa on tapahtunut. Tilanne oli paniikinomainen, todistaja luonnehti.
Ystävän mukaan 22-vuotiaalla oli kotiin saapuessaan mukanaan kaulaketju tai helminauha. Aiemminkin mies on kertonut nuorukaisen tuoneen mukanaan valkoisen helmikaulakorun. Hän ei kuitenkaan koskaan nähnyt korua uudestaan.
Selitys yöllisestä kohtaamisesta
22-vuotiaan selvittyä yön tapahtumista oli keskusteltu. Ystävän muistin mukaan nuori mies oli selittänyt yöllistä katoamistaan sillä, että hän oli "ollut jonkun tytön kanssa".
Kuka tuo nainen olisi ollut? Asiasta ei ystävän mukaan puhuttu enempää.
Nyt 22-vuotiasta syytetään Mikkelin ydinkeskustassa yksin asuneen vanhuksen murhasta. Syyttäjän mukaan nuorukainen tunkeutui itselleen entuudestaan tuntemattoman vanhuksen asuntoon aamuyöllä ja surmasi tämän raakaa väkivaltaa käyttäen. Teolle ei ole keksitty motiivia.
Nuorukainen itse kiistää henkirikoksen jyrkästi, vaikka hänen on kiistattomasti osoitettu olleen vanhuksen asunnolla henkirikoksen aikoihin. Miehen jälkiä löydettiin asunnolta ja vanhuksen verta miehen vaatteista tämän kotoa.
Miehen mukaan hän ei muista tältä ajalta mitään. Hän arvelee tulleensa huumatuksi juhlissa. Hän on tosin itse kertonut nauttineensa illan aikana noin 18 annosta alkoholia.
Puolustus kyseenalaisti kertomuksen muuttumisen
Murhasta syytetyn puolustus tarrautui hovioikeudessa tiukasti siihen, miksi ystävä kertoi nuorukaisen hätääntyneestä olemuksesta vasta nyt jutun hovioikeusvaiheessa. Miehen kertomus on siis muuttunut tai täsmentynyt aiemmasta.
Aiemmin poliisikuulusteluissa ja käräjäoikeudessa ystävä luonnehti miehen olleen ainoastaan sekava.
Ystävä kertoi hovioikeudelle, että piti käyttämiään sanoja synonyymeina ja pyrkineensä vain kertomaan asiat, kuten ne tapahtuivat.
Ystävä kertoi kuulemisessaan myös, että murhasta syytetty nuorukainen ei ole ollut hänen tietojensa mukaan koskaan väkivaltainen muita ihmisiä kohtaan, vaan päinvastoin kohdelleen ihmisiä aina kunnioittavasti ja ystävällisesti.
Ystävä oli yksi viimeisistä hovioikeudenäynnissä kuulluista todistajista. Oikeudenkäynti päättyi eilen keskiviikkona. Hovioikeus ratkaisee asian myöhemmin.
Aiemmin käräjäoikeus vapautti 22-vuotiaan nuorukaisen murhasyytteestä näytön puutteen vuoksi.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää