Mainos

Ylipaino lisääntyy elämäntapojen paranemisesta huolimatta

Työikäisten tupakointi vähentynyt ja terveelliset ruokatottumukset yleistyneet, mutta ylipaino lisääntyy.

Suomalaisten työikäisten tupakointi on vähentynyt ja terveelliset ruokarasvavalinnat ovat yleistyneet. Alkoholinkulutus on edelleen korkealla tasolla ja ylipainoisten osuus lisääntyy.

Tiedot käyvät ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportista. Kyselyyn vastasi yli 3000 15-64-vuotiasta.

Raportin mukaan viime vuonna päivittäin poltti miehistä noin neljäsosa ja naisista noin viidennes. Alkoholinkulutus on pysynyt korkealla tasolla ja raittiiden osuus on vähentynyt.

Vastaajista noin puolet kertoo vaihtaneensa ruokailutottumuksiaan kevyempään vaihtoehtoon. Leivän päälle leviää margariini tai kevytlevite, ruokaa valmistetaan kasviöljyssä, ja kasviksia syödään entistä enemmän.

Elintavoissa on suuria alueellisia eroja. Uudenmaan asukkaat syövät edelleen terveellisimmin, ja ylipaino on yleisempää Uudenmaan ulkopuolella.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.