Ylilääkäri: Pandemian aikana vain kaksi vakavaa koronatapausta lastensairaalassa – lasten testaaminen muuttui täysin, mutta näillä perusteilla testiin on yhä mentävä

Tällainen on uusi koronan testausstrategia 2:11
Tällainen on uusi koronan testausstrategia.

Lapsille tehdään tästä päivästä lähtien koronatesti vain lääketieteellisin perustein.

– Olemme matkalla kohti normaalia, eli koronatesti tehdään jatkossa vain lääkärin arvion perusteella oireiselle lapselle, sanoo osastonylilääkäri Tea Nieminen Uudesta lastensairaalasta.

Mutta tilanne on toinen, jos perheessä on rokottamattomia yli 16-vuotiaita perheenjäseniä, joilla on lapsen lisäksi oireita. Silloin lapsi voidaan testata selvyyden saamiseksi.

Niemisen mukaan viime keväästä tähän kevääseen sairaalan päivystykseen tuoduista lapsista otetuista näytteistä on löydetty vain sata positiivista.

 – Tyypillinen tapaus on muutaman kuukauden ikäinen lapsi, jolla on kuumetta. Ohjeemme mukaisesti nämä pienet vauvat otetaan seurantaan ja tutkimuksiin osastolle, jotta voidaan varmistaa, ettei kyse ole vakavasta bakteeritaudista. Lapset pääsevät tavallisesti kotiin seuraavana päivänä, kun osoittautuu, että kyseessä on virus. 

Lapset saavat taudin tavallisesti kotoa, syntymäpäiväjuhlista tai harrastuksista, mutta vain harvoin koulusta. Isompi lapsi voi tartuttaa viruksen muuhun perheeseen.

Niemisen mukaan sairaalassa on ollut vain kaksi vakavaa koronaan sairastunutta pientä lasta, joilla oli yleistynyt tulehduksellinen sairaus koronan jälkitautina.

– Siinä tyypillisesti on kuumetta, ihottumaa, vatsaoireita, silmät punoittaa ja joskus saattaa tullaan nestekertymää keuhkoihin tai sydämeen. Syy, miksi nämä lapset ovat tarvinneet jopa tehovalvontaa on se, että verenpaine laskee ja he ovat tarvinneet tukea verenpaineen ylläpitoon. Nämäkin lapset ovat toipuneet hyvin, iloitsee Nieminen.

Korona tauti muiden joukossa

Seuraa MTV Uutisia somessa! Pysy kärryillä puheenaiheista ja osallistu keskusteluun: 

Instagramissa @MTVUutiset
Twitterissä @MTVUutiset
Facebookissa @mtv3uutiset

Seuraa jatkuvaa lähetysvirtaa yhden ruudun kautta osoitteessa mtvuutiset.fi ja mtv.fi.

– Uuden koronastrategian mukaan nyt meillä on flunssaa liikkeellä, joten jos nyt testaa lapsen, todennäköisesti se on joku muu kuin koronavirus. En tiedä, miten koko yhteiskunnan tasolla tästä tullaan ohjeistamaan.

THL on kirjoittamassa tällä viikolla vielä konkreettisemmat ohjeet siitä, missä tapauksissa alle 12-vuotias lapsi pitäisi jatkossa testata lievissä oireissa.

– Jos on lieviä oireita, niitä voi katsella kotona muutaman päivän, jos oireet menevät ohi, niin oireettomana voi mennä takaisin kouluun tai päiväkotiin. Mehän tiedämme, että korona on tartuttavimmillaan muutaman ensimmäisen päivän aikana.

Jos on lapsilla on vielä taudin häntää, niin on epätodennäköistä, että lapsi enää siinä vaiheessa tartuttaa muita.

– Se on riski, joka me kestetään. Pysytään poissa, kun on taudin aktiivipäivät ja sitten palataan normaaliin. Se tässä on tavoitteena, että mentäisiin normaaliin systeemiin, miten toimitaan muidenkin tautien kanssa. Otetaan korona yhtenä tautina muiden joukossa.

Tilanne muuttuu, jos tiedossa on altistus. Tässä tapauksessa Nieminen neuvoo testeihin pienilläkin oireilla.

Lue myös:

    Uusimmat