Vierumäen kylän asukkaiden talkoovoima oli nähtävissä kilometrien matkalla vuoden vaihtuessa.
Päijät-Hämeen maakunnassa Heinolan eteläosassa sijaitseva Vierumäki on noin 750 ihmisen taajama. Uuttavuotta pienessä kylässä osataan kuitenkin juhlia tyylillä.
Noin 7,5 kilometriä pitkä ja 750 jäälyhdyn sisään asetetun kynttilän valaisema tie ilahdutti Vierumäen ja Ruuhijärven kylien väliä ajavia vuoden vaihtuessa.
Vierumäkeläinen Terhi Ahokas kertoo, että ajatus jäälyhtykujasta syntyi jo koronavuonna, ja viimeisin tempaus oli laajennettu versio ideasta.
– Kyläläiset lähtivät innokkaasti mukaan. Kyläläiset jäädyttivät lyhdyt kukin omien voimavarojensa mukaan kotona, ja yhdessä kokosimme lyhtytien ja sytytimme kynttilät.
Menestys innosti
Suuri suosio sai Vierumäen kyläyhdistyksen toistamaan hankkeen – mutta isommin.
Seuraavana vuonna vesisade kuitenkin vesitti suunnitelmat, mutta sadat kynttilät laitettiin varastoon vuodeksi.
Artikkelin alussa olevalta videolta voi nähdä, miltä näytti, kun kyläläiset kaivoivat jäälyhdyt varastoista vuoden jälkeen ja loivat upean valokujan.
– Saimme kylän yrityksiltä lahjoituksena noin 1 100 kynttilää tapahtumaa varten.