Jarin autokamera tallensi, kuinka lähes sokkona ajanut kuski aiheutti nokkakolarin – "Muuta en ehtinyt tehdä kuin jarruttaa"

Jarin autokamera tallensi, kuinka lähes sokkona ajanut kuski aiheutti nokkakolarin Riihimäellä 0:49
Katso tilanne tästä.

Kaikki osalliset selvisivät törmäyksestä lievillä vammoilla. Rajun kolarin voi nähdä videolta.

Riihimäkeläinen Jari oli matkalla kaupoille perheensä kanssa, kun henkilöauton kuljettaja kääntyi suoraan heidän eteensä maantiellä.

– Pikkuauton kuljettaja ei hidastanutkaan, vaan kääntyi suoraan eteen. Muuta en ehtinyt tehdä kuin jarruttaa.

Yllä olevalta videolta voi nähdä, että eteen kääntyneen auton lasit olivat jäässä, eli niitä ei oltu skrapattu kunnolla tai ehkä ollenkaan.

– Puoliso lähti heti päästämään lapsen takapenkin turvaistuimesta. Onneksi lapselle ei käynyt pahemmin, heräsi vain äkkiseltään unesta.

Turvatyynyt olivat lauenneet ja kuljettajan puolen ovi oli jumissa.

Vaaralliset olosuhteet

– Onnettomuuspaikalle saapui toinen pariskunta, joka oli täpärästi välttänyt kolarin punaisen auton kanssa edeltävässä risteyksessä.

Pian myös poliisi ja palokunta saapui paikalle. Syyllisestä ei ollut epäselvyyttä.

– Vastapuolen auton lasit olivat kovin jäässä ja kuljettaja ei ollut nähnyt meitä, tai aikaisemmassa risteyksessä toista autoa joka miltei törmäsi häneen.

Kaikki selvisivät onnettomuudesta lievin vammoin.

– Onneksi henkilövahingoilta selvittiin. Meillä molemmilla oli niskat illalla kipeät ja kävimme tänään päivystyksessä tarkistuksessa.

Katso raju kolari yllä olevalta videolta.

Lue myös:

    Uusimmat