Yli 60-vuotiaat maksuhäiriötilastojen kärjessä
Yli 60-vuotiaiden maksuhäiriömerkinnät ovat kasvaneet merkittävästi Pohjoismaissa viime vuosina.
Vuoden 2008 jälkeen maksuhäiriöllisten yli 60-vuotiaiden määrä on noussut Suomessa jopa 69 prosenttia, Ruotsissa 51 prosenttia ja Norjassa 45 prosenttia.
– Kasvu on merkittävä, sillä maksuhäiriömerkinnällisten henkilöiden määrä keskimäärin on lisääntynyt huomattavasti maltillisemmin: Suomessa 31 prosenttia, Norjassa 18 prosenttia ja Ruotsissa 13 prosenttia, toimitusjohtaja Juha Airaksinen markkina- ja luottotietoyhtiö Bisnodesta sanoo.
Alle 20-vuotiaat ovat hoitaneet raha-asioitaan huomattavasti järkevämmin. Vuoden 2008 jälkeen maksuhäiriöllisten alle 20-vuotiaiden määrä on laskenut Norjassa viisi prosenttia ja Ruotsissa 23 prosenttia. Suomessa maksuhäiriöllisten nuorten määrä on tosin kasvanut tällä aikavälillä 27 prosenttia.
– Vaikka alle 20-vuotiaiden maksuhäiriöllisten suomalaisten määrä onkin pitkällä aikavälillä kasvanut, viimeisen vuoden aikana tilanne on kohentunut huomattavasti. Kun verrataan vuotta 2013 vuoteen 2012, maksuhäiriöllisten nuorten määrä on vähentynyt viisi prosenttia, Airaksinen sanoo.
– Suomalaisnuorten olisi kuitenkin syytä ottaa oppia Ruotsista ja Norjasta. Siellä nuorimmat ikäryhmät ovat hoitaneet raha-asiansa entistä paremmin, vaikka muut ikäryhmät ovat lepsuilleet maksujensa kanssa.
Faktaa
Suomi
– Alle 20-vuotiaiden maksuhäiriöllisten henkilöiden määrä on vähentynyt viimeisen vuoden aikana viisi prosenttia. Viimeisten viiden vuoden aikana määrä on kuitenkin kasvanut 27 prosenttia.
– Yli 60-vuotiaiden maksuhäiriöllisten henkilöiden määrä on lisääntynyt viimeisen vuoden aikana seitsemän prosenttia. Viimeisten viiden vuoden aikana määrä on kasvanut 69 prosenttia.
– Yleisesti maksuhäiriömerkinnällisten henkilöiden määrä on lisääntynyt viimeisen vuoden aikana kaksi prosenttia. Viimeisten viiden vuoden aikana määrä on kasvanut 31 prosenttia.
Norja
– Alle 20-vuotiaiden maksuhäiriöllisten henkilöiden määrä on vähentynyt viimeisen vuoden aikana kolme prosenttia. Viimeisten viiden vuoden aikana määrä on vähentynyt viisi prosenttia.
– Yli 60-vuotiaiden maksuhäiriöllisten henkilöiden määrä on lisääntynyt viimeisen vuoden aikana viisi prosenttia. Viimeisten viiden vuoden aikana määrä on kasvanut 45 prosenttia.
– Yleisesti maksuhäiriömerkinnällisten henkilöiden määrä on viimeisen vuoden aikana kasvanut neljä prosenttia. Viimeisten viiden vuoden aikana määrä on kasvanut 18 prosenttia.
Ruotsi
– Alle 20-vuotiaiden maksuhäiriöllisten henkilöiden määrä on vähentynyt viimeisen vuoden aikana 12 prosenttia. Viimeisten viiden vuoden aikana määrä on vähentynyt 23 prosenttia.
– Yli 60-vuotiaiden maksuhäiriöllisten henkilöiden määrä on viimeisen vuoden aikana vähentynyt prosentin. Viimeisten viiden vuoden aikana määrä on kuitenkin lisääntynyt 51 prosenttia.
– Yleisesti maksuhäiriömerkinnällisten henkilöiden määrä on vähentynyt prosentin. Viimeisten viiden vuoden aikana määrä on kuitenkin kasvanut 13 prosenttia.
Luvut ovat tilastoja Bisnoden ylläpitämistä luottotietorekistereistä.
Lähde: Deski.fi
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää