Yleinen ihosairaus häiritsee seksielämää kahdesta syystä – joka toisella sairautta potevalla intiimiongelmia
Psoriaasi-ihosairautta potevilla on tavallista enemmän seksuaalisia toimintahäiriöitä ja erektiovaikeuksia. Taustalla ovat sairauteen liittyvät fyysiset ja psyykkiset ongelmat, JAMA Dermatologyn julkaisemat tulokset osoittavat. Tutkimus perustuu 28 aikaisemman tutkimuksen, 53 000 psoriaasipotilaan ja 1,8 miljoonan terveen verrokin terveystietoihin.
Analyysin perusteella erektiohäiriöt ja muut seksuaaliset toimintahäiriöt olivat selvästi yleisempiä psoriaasia potevilla kuin terveillä verrokeilla. Niitä oli noin joka toisella psoriaasipotilaalla.
Erityisesti ongelmia oli potilailla, joilla oli masennusta tai ahdistusoireita, nivelpsoriaasi tai psoriaasin aiheuttamia ihomuutoksia sukupuolielimissä. Näiden seikkojen lisäksi psoriaasiin kuuluva tulehdustila saattaa edesauttaa seksuaalisten toimintahäiriöiden kehittymistä. Tähän viittaa muun muassa se, että monissa tutkimuksissa seksielämän ongelmat vähenivät potilailla, jotka saivat biologisia psoriaasilääkkeitä.
Psoriaasi on ihon ja nivelten sairaus, jota sairastaa noin kaksi suomalaista sadasta. Iholla se aiheuttaa hilseläiskiä eri puolille kehoa. Nivelissä tauti voi tuntua muun muassa arkuutena ja aamujäykkyytenä.
Copyright Duodecim 2019. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää