Nenään laitettavat keittosuolaliuostipat voivat lyhentää flunssan kestoa lapsilla peräti kahdella päivällä, kertoo tuore tutkimus.
Lapset sairastavat noin 10–12 ylempien hengitysteiden tulehdusta eli flunssaa vuosittain. Parasetamolilla ja ibuprofeiinilla voidaan helpottaa taudin oireita, mutta niiden käyttäminen ei vaikuta flunssan kestoon.
Nyt tutkijat ovat löytäneet helpon ja edullisen keinon flunssan lyhentämiseksi.
Tutkimuksen mukaan nenään laitettavat keittosuolaliuostipat tai suolavesiliuos, eli merisuolan ja veden sekoitus, voivat lyhentää lasten flunssan kestoa kahdella päivällä, kertoo New York Post.
Lue myös: Auttaako hunaja oikeasti yskään? Ylilääkäri vastaa
Yleinen flunssan hoitokeino Etelä-Aasiassa
Tutkimuksen johtava tutkija, virologi Sandeep Ramalingam kertoo lehdistötiedotteessa, että suolavesiliuoksia hyödynnetään nenän huuhteluun ja kurkun kurlaukseen vilustumisen aikana yleisesti Etelä-Aasiassa.
Ramalingam halusi selvittää, olisiko tästä helposta tavasta kliinisesti todennettavissa olevaa hyötyä flunssan hoidossa.
Tutkimukseen osallistui 407 lasta, jotka olivat enintään 6-vuotiaita. Tutkimusjakson aikana lapsista 301 sairastui flunssaan.
Sairastuneista 150:lle annettiin suolavesitippoja nenään. Loppuja sairastuneista lapsista hoidettiin muilla flunssan hoitokeinoilla.
Kolme tippaa neljästi päivässä
Lasten vanhemmat ohjeistettiin valmistamaan suolavesiliuos itse annostelemalla merisuolaa veteen. Tätä liuosta laitettiin kolme tippaa sairastuneen lapsen molempiin sieraimiin. Tämä tehtiin neljästi päivässä.

