Mainos

YK syyttää Sri Lankaa lapsisotilaiden käytöstä

YK:n lastenavun järjestö Unicef on dokumentoinut 164 lapsen värväämisen Karuna-sissiliikkeelle. Todellinen määrä saattaa kuitenkin olla huomattavasti suurempi.

YK:n edustaja syyttää Sri Lankan hallituksen joukkoja lapsisotilaiden värväämisestä puolisotilaallisen Karuna-ryhmän nimissä. Sri Lankan armeija kiisti syytöksen.

Syytös on YK:lta ensimmäinen laatuaan. Lapsia ja aseellisia konflikteja seuraava YK:n erityisedustaja Allan Rock sanoi Colombossa, että hallituksen sotilaat kokoavat tamililapsia, jotka ns. Karuna-ryhmä värvää. Karuna-ryhmä koostuu tamilien LTTE-sissijärjestöstä eronneista taistelijoista. LTTE syyttää Karuna-ryhmää armeijan avustamisesta.

Rock on selvittänyt lasten värväämistä kymmenen päivän ajan. Hän on keskustellut värväyksestä myös presidentti Mahinda Rajapaksen kanssa, ja presidentti oli luvannut hänelle pikaista selvitystä asiasta.

YK:n lastenavun järjestö Unicef on dokumentoinut 164 lapsen värväämisen Karunalle. Todellinen määrä saattaa kuitenkin olla huomattavasti suurempi.

Aiemmin tamilisissejä on syytetty lapsisotilaiden käytöstä. Rock sanoi, etteivät tamilit ole lopettaneet lasten värväämistä, vaikka ovat niin luvanneet. Nyt tamilit ovat sanoneet vapauttavansa kaikki lapsisotilaat ensi vuoden alkuun mennessä.

Rock aikoo raportoida YK:n turvallisuusneuvostolle matkastaan.

(MTV3-STT-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.