Yhdysvaltojen opioidikriisin seuraukset olivat liikaa lääkeyhtiölle – pääpiruna pidetty yhtiö hakeutuu konkurssiin

Tästä syystä opioidit koukuttavat 0:55
CNN:n videolla kerrotaan, miksi opioidit aiheuttavat niin voimakasta riippuvuutta.

Lääkeyhtiö Purdue Pharma kertoo hakeutuvansa konkurssiin Yhdysvalloissa. Yhtiön valmistamaa opioidipohjaista kipulääkettä OxyContinin epäillään olevan suuressa roolissa Yhdysvaltain opioidikriisissä. 

Yhdysvaltain hallinnon tilastojen mukaan opioidipohjaisiin reseptilääkkeisiin on kuollut vuosien 1999 ja 2017 välillä yhteensä yli 217 000 ihmistä.

Purdue sanoo, että se pyrkii konkurssin avulla realisoimaan yhtiön omaisuuden opioidikriisin hoitoon. Myös Purduen omistuksesta luopuva Sacklerin perhe on luvannut tukea kriisin hoitoa ainakin kolmella miljardilla dollarilla eli 2,7 miljardilla eurolla.

Yhtiö pyrkii keräämään yhteensä jopa 10 miljardia dollaria eli 9 miljardia euroa.

Yhtiö pyrkii välttämään vuosia kestävän oikeusprosessin

Konkurssiin hakeutuminen on osa sovittelumenettelyä, sillä yhtiötä vastaan on nostettu tuhansia kanteita. Sovittelemalla yhtiö kertoo haluavansa välttää miljoonien dollarien ja vuosien oikeudenkäynnit.

Sovittelun osana Purdue saattaa myös tarjota miljoonittain riippuvuushoitoon tarkoitettuja lääkkeitä ilmaiseksi tai alhaiseen hintaan.

Myös lääkärien toimintakulttuuri on saanut oman osansa kritiikistä opioidikriisin aiheuttajana. Lääkärien on katsottu määränneen opioidilääkkeitä heppoisin perustein.

Kun reseptilääkkeiden hanat ovat menneet kiinni, ovat opioidiriippuvaiset kääntyneet esimerkiksi heroiinin ja fentanyylin käyttöön. Noin sata kertaa morfiinia voimakkaampaan fentanyyliin kuoli Yhdysvalloissa vuonna 2014 runsas 5 500 ihmistä ja vuonna 2017 lähes 28 500 ihmistä. 

Lue myös:

    Uusimmat