Mainos

Neljä opioidikriisin keskiössä ollutta lääkeyhtiötä vältti oikeudenkäyntinsä USA:ssa – asianajajat riemuitsevat: "Ehdotettu sopimus auttaa merkittävästi epidemian hillitsemistä"

0:55
CNN:n videolla kerrotaan, miksi opioidit aiheuttavat niin voimakasta riippuvuutta.

Yhdysvalloissa neljä lääkeyhtiötä on välttänyt ensimmäiset opioidikriisiin liittyvät oikeudenkäynnit viime hetkellä solmitulla sopimuksella.

Kolmen keskeisen yhdysvaltalaisen lääkejakelijan ja yhden israelilaisen lääkevalmistajan yhteenlaskettu korvaussumma sovittiin 260 miljoonaan dollariin.

Maanantaiksi suunnitellun oikeudenkäynnin kantajina olivat Cuyahoban ja Summitin piirikunnat Ohiossa, mutta sitä pidetään suunnannäyttäjänä tuhansien muiden kanteiden käsittelylle.

Yhdysvaltain hallinnon tilastojen mukaan opioidipohjaisiin laillisiin tai laittomiin lääkkeisiin on kuollut vuoden 1999 jälkeen yli 400 000 ihmistä, kertoo Wall Street Journal (WSJ).

Vain muutamia tunteja ennen oikeudenkäynnin alkua tehty sopimus tarkoitti, että yhtiöt välttivät asian käsittelyn liittotuomioistuimessa. Yksittäinen sopimus ei kuitenkaan kata koko vyyhteä, jossa lääkefirmoja opioidikriisin lietsomisesta syyttää noin 2 700 yhdysvaltalaista osavaltiota, kuntaa, sairaalaa tai muuta yhteisöä, kertoo uutistoimisto AFP.

Nyt tehtyä sopimusta pidetään kuitenkin suunnannäyttäjänä. Kokonaisuudessaan korvaussummat saattavat nousta miljardeihin.

– Ehdotettu sopimus auttaa merkittävästi epidemian hillitsemistä, sillä se tuo resursseja ja rahoitusta vieroitusohjelmiin, kansallisen joukkokanteen asianajajat lausuivat.

Yksi sovitteluratkaisun puolestapuhujista on ollut liittovaltion piirituomari Dan Polster, jonka oli määrä toimia jutun tuomarina. Polster on kehottanut osapuolia sopimaan jo kuukausien ajan, jotta pitkä oikeudenkäynti voitaisiin välttää.

– Kiitän kaikkia lakimiehiä. Tässä oikeidenkäynnissä olisi ollut erittäin, erittäin kiinnostavaa olla tuomarina, hän sanoi maanantaina oikeudessa.

Haitat lasketaan sadoissa miljardeissa

Lääkejakelijoiden Cardinal Healthin, Amerisource Bergenin ja McKesson Corpin sekä lääkevalmistaja Tevan lisäksi syytettynä oli apteekkiketju Walgreens Boots Alliance. Se ei saanut sopimusta neuvoteltua, mutta oikeudenkäynnin alkua lykättiin, kertoo WSJ.

Lehden mukaan samojen kahden piirikunnan kanssa on viime viikkoina päätynyt sovitteluratkaisuun myös useita muita lääkeyhtiöitä.

Neuvotteluissa ei kuitenkaan päästy sopuun laajasta sopimuksesta, jossa korvaussumma olisi ollut 48 miljardia dollaria, josta 18 miljardia olisi maksettu käteisellä, AFP kertoo. Sopimus ei tyydyttänyt kaikkia kantajayhteisöjä, jotka olivat tyytymättömiä esimerkiksi lakimiesten palkkioihin ja rahojen jakautumiseen.

Esillä ollut summa ei millään muotoa kattaisi kriisistä aiheutuneita kuluja. Tällä viikolla julkaistu tutkimus osoittaa uutistoimiston mukaan, että opioidien haitat ovat maksaneet Yhdysvaltojen taloudelle ainakin 631 miljardia dollaria vuosina 2015–2018. Pelkästään kuluvalle vuodelle kulut ovat arviolta parisataa miljardia.

Kuluiksi on laskettu esimerkiksi ennenaikaiset kuolemat, aineista riippuvaisten terveydenhuolto, rikosoikeudellisten seuraamusten hinta sekä tuottavuuden lasku.

Sopimista voi kuitenkin edesauttaa se, että osa kanteessa mukana olevista yhteisöistä kertoo valtavasta taloudellisesta paineesta. Ne eivät halua osakseen vuosien oikeudenkäyntejä.

Lääkejätti Purdue Pharma hakeutui konkurssiin

Viime viikolla opioidikriisin yhtenä keskeisenä aiheuttajana pidetty lääkejätti Purdue Pharma kertoi hakeutuvansa konkurssiin osana sovittelumenettelyä. Kipulääke OxyContinin kehittänyttä yhtiötä vastaan on nostettu tuhansia kanteita.

Sovittelemalla yhtiö kertoo haluavansa välttää miljoonien dollarien ja vuosien oikeudenkäynnit. Konkurssin avulla yhtiö kertoi pyrkivänsä realisoimaan yhtiön omaisuuden ja keräämään miljardeja opioidikriisin hoitoon. 

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja