Yhdysvallat: Turmakone ammuttiin ohjuksella alas

Todisteet viittaavat vahvasti siihen, että Itä-Ukrainassa pudonnut malesialaiskone ammuttiin alas ilmatorjuntaohjuksella.

Asiasta kertovat Yhdysvaltojen tiedusteluviranomaiset uutistoimisto AFP:lle.  

Uutistoimisto Interfaxin jo aiemmin kertoman tiedon vahvistavat Yhdysvaltojen tiedusteluviranomaiset.

Viranomaisten mukaan se, kuka koneen ampui, on vielä epäselvää.  

Viranomaisten mukaan maasta ammuttava ohjus näkyy tutkassa seuranneen konetta juuri ennen maahansyöksyä Itä-Ukrainassa,

Myös Yhdysvaltojen varapresidentti Joe Biden on hetki sitten vahvistanut, että kone ammuttiin alas.

Venäjän presidentti Vladimir Putin puolestaan sanoi, että onnettomuutta ei olisi tapahtunut, jos Ukrainan armeija ei olisi aloittanut uudestaan hyökkäyksiä kapinallisia vastaan.  

– Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö maa, jonka alueella tämä kauhistuttava tragedia tapahtui, olisi siitä vastuussa, Putin muotoili uutistoimisto Ria Novostin mukaan.  

Koneessa oli 295 matkustajaa ja miehistön jäsentä. Kaikkien epäillään kuolleen.


Lue myös:

    Uusimmat