Mainos

WWF: Itämeri yhä matkustajalaivojen viemäriallas

Maailman luonnonsäätiön mukaan suomalaislaivat käsittelevät jätevetensä mallikelpoisesti. Sen sijaan yksikään ruotsalaisyhtiö ei ole sitoutunut hoitamaan jätevesiään vesistöä säästävällä tavalla.

Suurin osa matkustajalaivojen jätevesistä päätyy vieläkin Itämereen. Vain 11 varustamoa 50:stä on sitoutunut käsittelemään jätevetensä aluksella tai toimittamaan ne maissa viemäriverkkoon, kertoo Maailman luonnonsäätiö WWF.

WWF pyysi huhtikuussa matkustajalaivavarustamoilta sitoumusta jätevesien asianmukaiseen käsittelyyn. Yksikään ruotsalaisyhtiö ei allekirjoittanut sitoumusta. Suomalaisista laivayhtiöistä Birka Line, Seawind Line, Tallink Silja, Viking Line ABP ja uusimpina Eckerö Line ja Nordic Jetline Finland ovat sitoutuneet jätevesien käsittelyyn.

WWF:n sitoumuksen allekirjoittaneet laivayhtiöt:

Itämerellä liikkuvilla matkustajalaivoilla syntyy vuosittain vähintään 1,6 miljardia litraa harmaaksi vedeksi kutsuttua suihkuista, pesukoneista ja keittiöistä tulevaa jätevettä. Myös WC:stä peräisin olevaa mustaa vettä lasketaan käsittelemättömänä mereen.

Jätevedet aiheuttavat vuoden aikana 460 tonnin typpi- ja 150 tonnin fosforipäästöt. WWF suosittelee, että laivayhtiöt käyttäisivät fosfaatittomia pesuaineita, jos harmaita vesiä ei voida käsitellä aluksilla. Tämä vähentäisi huomattavasti leväkukintoja ruokkivia fosforipäästöjä.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.