Wilma Murto hamuaa jättipottia MM-finaalista – yksi haaste on ylitse muiden

Wilma Murto ylsi MM-finaaliin puhtaalla sarjalla: "Perusvarmaa" 2:14
Video: Wilma Murto ylsi MM-finaaliin puhtaalla sarjalla: "Perusvarmaa"

Wilma Murto sijoittui viime kesänä Eugenen MM-kisoissa kuudenneksi ja voitti Euroopan mestaruuden Suomen ennätyksellä 485. Maanantai-illan karsinnassa hän hyppäsi yhtä jykevällä varmuudella ja itseluottamuksella kuin vuosi sitten mestaruuteen päättyneissä EM-kisoissa.

Murto ylitti kaikki korkeudet 465:een saakka ensimmäisellä yrityksellään, mutta myös muutamat vastustajat hyppäsivät vakuuttavasti. Varsinkin yhdysvaltalainen Tokion 2021 olympialaisten ja Eugenen 2022 MM-kisojen mestari Katie Moon teki vaikutuksen Murron valmentajaan Jarno Koivuseen.

Koivunen arvioi Moonin Murron vaikeimmaksi vastustajaksi.

– Taitaa tulla aika Moon-vetoinen finaali. Paljon saa hypätä, että hänet voittaa, Koivunen arvioi.

– Moon on karsinnan perusteella tosi hyvässä juoksukunnossa ja hänellä on myös hyppy ok.

Kolme haastajaa

Koivunen palkitsi kehuillaan myös Australian MM-pronssimitalistin Nina Kennedyn sekä pienin varauksin Slovenian Tina Sutejn ja Yhdysvaltain moninkertaisen arvokisamitalistin Sandi Morrisin.

– Kennedy näytti hyvältä, ja hänellä on perusvarma hyppy. Hän pääsee hyvissä oloissa varmasti 480:n kieppeille. Sutej hyppäsi eilen hyvin alakorkeudet, mutta hänellä hyppyihin tulee puristusta riman noustessa, kuten eilen näkyi korkeudessa 465, Koivunen arvioi.

– Mutta myös Sutejlla olisi potentiaalia hypätä 480:n korville.

Morrisin kausi on ollut vaikea takareisivaivojen ja sairastetun koronan takia.

– Morrisin kausi on ollut vähän taistelua koko ajan. Hän on silti vauhtinsa ja kokemuksensa puolesta sellainen, että lähentelee jopa yli 480:n tuloksia, kunhan hyppy osuu kohdilleen, Koivunen jatkoi.

Loput Murron vastustajista joutuvat venymään ihmeisiin kamppaillakseen mitaleista.

– Muut alkavat olla sellaisia, että heillä 470 alkaa olla maksimi, Koivunen todisti.

Riskikerroin kasvaa

Budapestin stadion oli karsinnassa tuuleton. Se helpottaa hyppäämistä, joten kärkihyppääjiltä voi odottaa huikeita tuloksia.

Toisaalta helteinen karsinta saattoi niistää parhaat voimat niiltä, joille kertyi iso määrä hyppyjä jo karsinnassa.

– Tulee todennäköisesti hyvä finaali. Stadionilla on vakio-olosuhteet, ja urheilijoiden on helppo luoda rytmi hyppyyn, kun keli on aina sama, Koivunen arvioi loppukilpailun luonnetta.

– Osa joutui kuitenkin taistelemaan karsinnan pitkän kaavan kautta. Heille päivä oli pitkä kuumassa paahteessa, mikä varmasti söi energiaa finaalista.

Loppukilpailun mielenkiintoa lisää se, että monet isontavat Wilma Murron tapaan nopeasti seipäitään loppukilpailussa.

– Se lisää riskikerrointa. Pudotuksia tulee enemmän myös huippuhyppääjille, jotka selvittivät karsinnan puhtaasti, Koivunen arveli.

– Seipäitä vaihdetaan vähän etukäteen niin, että ratkaisukorkeuksissa olisi se seiväs jo kätelty, jotta pääsisi ratkaisukorkeuden ekalla.

Loppukilpailun ensimmäiset korotukset ovat 430, 450, 465 ja 475. Sen jälkeen rimaa nostetaan viisi senttiä kerrallaan, kunnes mestaruus on ratkennut.

Lue myös:

    Uusimmat