Willow Smith on seksuaalisuudeltaan avoin – harkitsee polyamorista suhdetta

1:32
Will Smithin ja Jada Pinkett Smithin avioliitto on kestänyt jo yli 20 vuotta.

Monisuhteisuus tulee kyseeseen Willow Smithin ihmissuhdemuotona.

Will Smithin laulajatytär Willow Smith on hyvin edistyksellinen ja vapaamielinen, mitä seksuaalisuuteen tulee.

18-vuotiaana Willow Smith paljasti, että paras mahdollinen suhde hänelle olisi niin sanottu polyamorinen kolmenkimppa, jossa osallisina olisivat hänen lisäkseen yksi mies ja yksi nainen.

– Rakastan miehiä ja naisia yhtä paljon. Haluaisin siis yhden miehen ja yhden naisen. Luulen, että voisin olla noille kahdelle ihmiselle uskollinen. Olen henkilö, jonka ei tarvitse koko ajan etsiä uusia seksikokemuksia, Willow Smith on kertonut ajatuksistaan.

Willow Smithin äiti Jada Pinkett Smith kannustaa tytärtään toimimaan kuten tämä parhaaksi näkee.

– Haluan vain, että lapseni on onnellinen. Kehotan häntä olemaan pelkäämättä ja tekemään asioita myös oman mukavuusalueen ulkopuolella, jotta ymmärtää kuka on, Jada Pinkett Smith on sanonut.

Willow Smithin 65-vuotias isoäiti Adrienne Banfield Jones ei sen sijaan ole lapsenlapsensa suunnitelmista innoissaan.

– Yritän olla avomielinen, mutta minulla on tunne, ettei tästä hyvä seuraa, Jones näpäyttää.

Teinilaulaja ei itse syty lainkaan yksiavioisuudesta ja avioliiton ideasta.

– Olen sitä mieltä, että yksiavioisuus estää pääsemästä epävarmuuksista irti. Se ei tarjoa vapautta, vaan perustuu pelkoon, Willow Smith näpäyttää.

Polyamoria on yksi monisuhteisuuteen kuuluva ihmissuhdemuoto sekä ajattelu- ja elämäntapa. Polyamoriassa elävällä voi olla samaan aikaan useampi seksuaalinen ja/tai romanttinen ihmissuhde, jossa kaikki osapuolet ovat suhteen luonteesta tietoisia.

Lähde: Hollywood Life 

Videot

Uusimmat

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja