Vuosi jolloin Suomi sekosi

Tiivistetysti voi sanoa, että vuonna 2011 Suomi meni poliittisesti sekaisin ja kulkee kohti vuotta 2012 pää pöllyssä kuin Jukolan Jussilla muun Euroopan ihmetellessä, mitä kaukana pohjolassa oikein tapahtuu.

Jotenkin asiaan kuuluu, että myös luonto näyttää myrskyn merkit vuoden päätteeksi - poliittisesti puut alkoivat kaatuilla jo alkuvuonna.

Timo Soinin johtamat Perussuomalaiset nousi jo vuoden 2010 puolella Suomen politiikan keskiöön - ei omista poliittisista ansioistaan, vaan siksi että oletetussa äänestäjän pelossa muut alkoivat tulla sen linjoille. Tai siis lähinnä yksi puolue: SDP.

Eduskuntavaalien ja Euroopan talouspaineiden alla entinen valtionhoitajapuolue SDP meni Perussuomalaisten pelosta kyykkyyn, söi nipun ikiaikaisia periaatteitaan - kuten kansainvälisen solidaarisuuden - ja populismissaan teki itsestään Perussuomalaisiakin Perussuomalaisemman. Vaalitaistelussa Paavo Lipposen (sd.) EU-perintö sai kyytiä, kun tuore puheenjohtaja Jutta Urpilainen (sd.) ilmoitti milloin mihinkin kohtaan kategorisen kielteisen kantansa, josta puolue ei ole valmis neuvottelemaan.

Vaalit SDP hävisi surkealla tuloksella - siitä on oltu hiljaa - mutta pääsi vaihtoehtojen puuttuessa sanelemaan EI-ehtonsa hallitukseen. Vaalivoittaja, kokoomuksen Jyrki Katainen (kok.) joutui nielemään luokattomissa hallitusneuvotteluissa kaiken ja pääministerin olemuksesta on paistanut, että paremminkin olisi voinut mennä. Kokoomuspääministeri johtaa sixpackia, joka tekee vasemmistolaista politiikkaa ja toimii vastoin hänen omia EU-periaatteitaan. Vuoden ehdoton sitaatti kuultiin, kun pääministeri lokakuussa yritti selittää politiikan toimittajien lounaalla Suomen vaatimia ja saamia vakuuksia, joita ei ymmärretty sen paremmin kotimaassa kuin Euroopassa:

"Tämä on monimutkainen asia, kaikki eivät sitä välttämättä ymmärrä. Elämässä on paljon monimutkaisia asioita."

Tuoreessa kriisipaketissa Suomi on jälleen yksin muiden euromaiden joukossa. Muut ovat siis tyhmiä?

Kaiken takana on ollut Perussuomalaisten pelko. Silti juuri Perussuomalaiset ovat olleet vuoden suurin poliittinen kupla.

Timo Soinille tarjottiin heti hallitusneuvottelujen jälkeen valtaa käytettäväksi, mutta hänen hartiansa eivät siihen riittäneet. Soinin puolueen saavutukset ovat lähinnä edustajien skandaalimaisia tonttumaisuuksia ja umpirasistisia lausuntoja, tuoreimmasta tuli jopa hovioikeuden tuomio.

Eduskunnassa äänessä on vain Soini, muista ei ole ollut salissa edes puheen pitäjiksi. Samalla Soini itse on alkanut muistuttaa Aapelin eli Simo Puupposen romaanin Pikku Pietarin Piha päähahmoa: hänelle ei ole jäänyt vaalivoiton jälkeen kuin yhdet ja samat politiikan molskihousut, joita hän ylpeänä vetelee viilekkeistä päivästä toiseen kasvoillaan myöhäisheränneen pop-tähden muikea ilme.

Sekasikiöhallituksesta kantautuu puolestaan milloin mitäkin kummallisuuksia. Esimerkiksi kristillisten Päivi Räsänen, joka kohtalon oikusta pääsi sisäministeriksi, elää ministerinä kuin viimeistä päivää. Tuorein esimerkki on, että Räsänen painostaa uskonnollisille yhteisöille rahankeruuoikeuksia virkamieskunnan levitellessä voimattomina käsiään.

Pääministeri ei puutu EU-kiireiltään mihinkään. Ministerit saavat touhuta mitä touhuavat.

Mitä muuta?

Sisäpolitiikassa kyky kompromisseihin hukattiin, mutta työmarkkinapuolella leivottiin sentään raamisopimus.

Tekeekö kepu puolestaan lopullista poliittista kuolemaa? Sitä on povattu niin moneen kertaan, joten viisainta nukkua muutaman vuoden yli ennen lopullista tuomiota.

Isojen linjojen alla on myös nähty yksittäisiä politiikan päättömyyksiä. Sen saran huipennus oli, kun kokoomuksen Kimmo Sasi meni vertaamaan suomalaisia kylä- ja paikallislehtiä Financial Timesiin. Samalla hän paljasti, että lehtien alv:n nostaminen oli kuin olikin kosto medialle, joka meni tonkimaan poliitikkojen vaalirahoitusta.

Muilta osin Sasin vertailu oli pönttömäinen. Se oli jotain samaa kuin Sasia verrattaisiin Winston Chruchilliin.

Sekin panisi naurattamaan.

Ainoa hyvä puoli kuluneessa vuodessa oli, että parempi se on kuin tuleva. Jo maaliskuun kehysriihessä nähdään, kestääkö hallitus tulevaa kyytiä.