Mainos

Volvo raskaasti tappiolle

Ruotsalainen autovalmistaja Volvo teki vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 1,25 miljardin kruunun eli noin 0,81 miljardin markan tappion. Viime vuonna Volvo teki vastaavana aikana 1,89 miljardin kruunun voiton.

Volvo syytti tappioista neljän miljardin kruunun saneerauskustannuksia. Ensi vuoden lopussa yhtiö ennustaa saavuttavansa 3,5 miljardin kruunun vuotuiset säästöt saneerauksen ansiosta.

Tappiota tuottivat erityisesti Yhdysvaltain markkinat. Volvon henkilöautojen myynti laski tammi-maaliskuussa 7,6 prosenttia. Huhtikuussa myynti kääntyi kuitenkin 3,9 prosentin nousuun uuden S60-mallin ansiosta. Koko vuodelle Volvo odottaa Yhdysvalloista noin viiden prosentin kasvua.

Takaisku Volvolle oli myös henkilöautoista Pohjois-Amerikassa vastanneen johtajan Mark LaNeven lähtö maanantaina General Motorsille Cadillacin leipiin. Volvon mukaan lähtöön ei liity kiistoja ruotsalaisyhtiön sisällä, vaan LaNeve sai Cadillacilta todennäköisesti hyvän työtarjouksen.

(STT-TT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.