Suomeen saapuu myöhään tänä iltana lumimyräkkä, joka voi tuoda maahan lunta maanantaihin mennessä paikoin jopa 30 senttiä. Myräkkä vaikuttaa autoliikenteeseen sekä junien ja lentokoneiden kulkuun ja voi katkoa myös sähköjä.
Laaja lumisadealue rantautuu Suomeen etelästä myöhään tänä iltana.
MTV Uutisten meteorologi Mette Mannonen kertoo, että jo aamuun mennessä lunta on ehtinyt sataa niin paljon, että esimerkiksi tiet voivat olla paikoin tukossa.
– Ajokeli voi olla lumipyryn ja voimakkaan tuulen takia Etelä- ja Keski-Suomessa jo aamulla erittäin huono. Maan pohjoisosissa on vielä poutaista ja pakkanen on kireää. Lapissa pakkasta voi olla aamulla jopa 30 astetta. Maan keskiosissa pakkasta on kymmenisen astetta.
Aamulla sää alkaa lauhtua etelässä.
– Etelärannikolla lämpötila kohoaa päivällä vähän plussan puolelle. Päivällä sateetkin ovat sitä mukaa vetisempiä.
Lunta tulee Mannosen mukaan huomenna yleisestä 10–20 senttiä, maan keskivaihella jopa 30 senttiä.
– Tuuli kinostaa lunta, eli paikoin lunta on enemmän ja paikoin vähemmän. Etelässä lumi painuu kasaan märän sateen takia.
Huomenna iltapäivän aikana lumisateet liikkuvat yhä pohjoisemmaksi, kun ne etelässä alkavat jo vähetä.
Uusi lumisadealue saapuu jo maanantaina
Lumen tulo ei lopu vielä huomiseen, ainakaan maan itäosissa.
– Uudet lumisateet tulevat maanantaina Suomeen etelästä, mutta nyt näyttää siltä, että ne painottuvat itään ja pohjoiseen. Vähän lunta voi sataa myös pääkaupunkiseudulla. Lännessä on maanantaina poutaisempaa.
Pakkanen kiristyy maanantaina etelässä huomisen lauhalukemista.
