Mainos

Voimakas maanjäristys Taiwanissa

Voimakas maanjäristys vavisutti tänään Taiwania. Suuremmilta tuhoilta kuitenkin vältyttiin.

Voimakas maanjäristys vavisutti tänään Taiwania. Järistys tuntui kaikkialla saarella. Rakennukset huojuivat noin minuutin, kertoivat televisioasemat. Ainakin neljä ihmistä on saanut surmansa ja yli 200 loukkaantunut.

Pääkaupungissa Taipeissa kaatui kaksi nosturia rakenteilla olevan 100-kerroksisen rakennuksen katolta. Kolme työntekijää loukkaantui vakavasti ja yhdeksän oli kateissa. Kuusi ihmistä jäi loukkuun järistyksen luhistamaan nelikerroksiseen rakennukseen.

Järistyksen voimakkuus oli taiwanilaisten seismologien mukaan 6,8 richterin asteikolla, mutta Japanin seismologinen laitos ilmoitti voimakkuudeksi 7,3 richterin asteikolla. Järistyksen keskipiste oli merenpohjassa saaren itärannikolla lähes 50 kilometriä luoteeseen Hualianin kaupungista.

Paikallista aikaa kello 14.52 sattunut järistys katkaisi sähkön eräissä osissa maata. Myös Taiwanin seismologian laitos jäi ilman sähköä.

Japanin viranomaiset antoivat Okinawaa ja lähisaaria koskevan hyökyaaltovaroituksen, joka kuitenkin myöhemmin peruttiin.

Vuonna 1999 maanjäristys surmasi 2 400 ihmistä Taiwanin keskiosissa. Järistyksen voimakkuus oli tuolloin 7.6. richterin asteikolla. Arviolta 100 000 jäi tuolloin kodittomiksi.

(MTV3-STT-DPA-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.