Voiko palkoissa joustaa alaspäin? – Soini, Orpo ja Palola eri linjoilla maahanmuuttajien palkka-alesta

Maahanmuuttajat on saatava töihin, mutta se ei voi tapahtua suomalaisten työehtoja ja palkkoja polkemalla, sanoo perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini.

Soinin mukaan on etsittävä muita ratkaisuja, kuten palkkatukea ja oppisopimuskoulutusta. 

– Suomalaisten työehdot eivät ole ongelma, vaan työttömyys ja investointien sekä kasvun puute. Tarvitsemme myös lisää paikallista sopimista, jotta kriisitilanteissa työpaikkoja voidaan nykyistä paremmin säilyttää. Suomalaisten yritysten kilpailukyky ratkaisee sen, onko meillä työtä ja millaisia työpaikkoja meillä on, Soini sanoo.

Perussuomalaisten piirien puheenjohtajien kokoukseen Helsingissä osallistunut Soini sanoo olevansa tässä samoilla linjoilla STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan kanssa.

Palolan mukaan maahanmuuttajien palkkojen alentaminen toisi Suomeen halpatyömarkkinat, mikä ei olisi kestävä ratkaisu. 

– Me lähdemme siitä, että kannattaisi hakea muita, kuten oppisopimus- ja palkkatukimalleja, Palola sanoi Ylellä.  

Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa haluavansa kaikki keinot käyttöön maahanmuuttajien työllistämiseksi.

Orpo sanoo olevansa valmis poikkeuksellisiin keinoihin ja jopa lainmuutoksiin, jotta maahanmuuttajat saataisiin nopeasti töihin ja he löytäisivät paikkansa yhteiskunnassa. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että palkoissa joustetaan alaspäin.  

Lue myös:

    Uusimmat