Voiko ”eurooppalaisella dimensiolla” maksaa vuokran Malagassa?

Näin siis ihanan yhtenäisessä Euroopassa, missä perustrendi on aina positiivinen – euroministeri Alex Stubbin (kok.) mielestä ainakin.

Käytännössä kaikista euromaista löytyy kaksi leiriä. Osa lähtee siitä, että velkakriisi kaataa rahaliiton, ehkä koko EU:n ja että mureneva ja huojuva hökkeli kannattaa jättää ajoissa.

Toiset taas uskovat itsepintaisesti, että taistelu voitetaan ja pölyn hälvettyä rahaliitosta muovataan entistä tiukempi talousliitto ja pankkiunioni, jossa pankkivalvonta ja talletussuoja ovat yhteisiä. Siinä sivussa EU:sta kuoriutuu väkevä poliittinen unioni.

Totuus muljahtanee taas kerran johonkin välimaastoon. Juuri siitä Saksan ja Suomen pankkiunionikiukuttelu kertoo. Samaa todistaa espanjalaisten uho, jonka mukaan pankkitukea pitää tulla, mutta ilman nihilistisiä säästövaatimuksia.

Yksi tai muutama yhden tai muutaman puolesta kaikkia muita tai ainakin enemmistöä vastaan. Sillä mennään, vaikka joskus muuta meinataankin.

Mikään ei velkakriisimittelöissä kaadu eikä murene, vaikka tuomiopäivän torvensoittajat miten töräyttelisivät. Euroalueen jättäminen, kutistaminen tai kaataminen on tuonpuoleista hölinää. Suomessa sillä ehkä voitetaan vielä yhdet vaalit. Hollannissa ei.

Suomi ei millään vähänkään vanhaan Elon oppikirjaan perustuvalla laskutoimituksella pärjää paremmin ilman euroa ja euroaluetta. Ja jos edes hitusen jaksetaan muistella, mitä vanhat ulkopoliittiset jäärämme, Paasikiven kautta Kekkosesta Koivistoon sanoivat, haihattelu omaa tietään EU:n kyljessä kulkevasta Suomesta kannattaa unohtaa.

Vähintään yhtä selvää on, että itsetuntonsa takaisin saaneet velkakriisin ratkaisijat eivät ole muovaamassa meille parempaa rahaliittoa, jossa kriisit vältetään yhteisellä raudanlujalla budjettipolitiikalla ja aukottomalla pankkivalvonnalla. Mitään näistä ei kenenkään pidä pelätä. Mutta ei myöskään toivoa.

EU – ja euroalue sen sisällä – on myös jatkossa pitkäpiimäinen lehmänkauppamylly valovuoden päässä tavallisista eurooppalaisista. Myös jatkossa demokratia toteutuu Helsingissä, Ateenassa ja Berliinissä. Kansalliset johtajat valitaan puolustamaan Brysselin pitkien puukkojen öihin vain ja ainoastaan kansallisia etuja usein yhteisen toimivamman Euroopan kustannuksella.

Kokeneet Brysselin komission kabinettihait myöntävät, tietysti nimettöminä, että riippumattomuuttaan korostavat komissaarit ovat hekin viimeisellä viivalla aina ennen muuta omiensa puolella.

Juuri siksi euroalueen pahimmat tulipalot saadaan sammutettua, kun vesi otetaan lammesta, jota vahtii Euroopan keskuspankki; siis joku muu kuin jäsenmaiden kansalaisten valitsemista johtajista tai heidän aseenkantajistaan koostuva riitainen konklaavi. Välttämättä ämpäreihin ei edes tarvitse tarttua. Riittää, kun tiedetään, että vettä riittää.

Kun tilanne EKP:n ansiosta, tai siitä riippumatta, rauhoittuu, tapahtuu paljon vähemmän kuin mitä eurokraatit yrittävät väittää.

Poliittinen unioni ja nykyistä tiukempi talousliitto voidaan huoletta jättää omaan arvoonsa. Paljon varmasti uhkutaan ja puhkutaan, mutta paljon vanhaa vesitettyä kasvu- ja vakaussopimusta pidemmälle ei päästä. Riittää, kun kysyy Berliinistä, siirtyykö valta Saksan budjetista tai Saksan velkaantumisesta joskus Saksan liittopäiviltä johonkin muualle? Ei tietenkään.

Hötkyily pankkiunionin ympärillä jäänee sekin hötkyilyksi. Puhetta riittää yhteisestä kaikkia koskevasta valvonnasta ja tärkeästä yhteisestä talletussuojasta. Kun saksalainen valtalehti kaiken pöpöttämisen jälkeen kysyy EU:n komission puheenjohtajalta JoséManuel Barrosolta, pitääkö saksalaisten maksaa viulut, kun Espanjan pankit kaatuvat, kaikki muuttuu hämmentävän loivaksi.

Barroson mukaan euromaiden kansallisiin talletussuojiin halutaan vain enemmän ”eurooppalaista dimensiota”. Mitähän se mahtaa tarkoittaa, kysyy malagalainen tallettaja. Voiko tällä ”dimensiolla” maksaa vuokran, jos oma säästökassa kaatuu?

Vanha viisaushan kuuluu, ettei voi olla vähän raskaana. Eikö muka? Euroopan unioni on ollut sitä koko historiansa ajan ja on myös jatkossa.

Toisaalta se myös riittää.

Euroopassa ei tapella. Euroilla voi maksaa suurimmassa osassa Eurooppaa. Suomalainen voi mennä Portugaliin töihin ja saksalainen voi opiskella Rovaniemellä. Kesäpaikka Normandiassa on mahdollisuuksien rajoissa ja kiinteistösijoitus Berliiniin sujuu mutkattomasti.

Pitääkö tämän enempää raskaaksi edes tulla? ”Eurooppalainen dimensio” on arvokas, vaikka se ei suoranaisesti tarkoitakaan, että Suomessa pitää avata hillopurkit, kun Malagassa sonta ropsahtaa tuulettimeen.