Voiko ekaluokkalaisen päästää koulutielle yksin? Supernanny Pia Penttala kertoo vastauksen
Ylemmän erityistason psykoterapeutti ja lastensuojelun ammattilainen, Supernanny Suomi -ohjelmasta tuttu Pia Penttala kertoo MTV Uutisille, missä vaiheessa lapsen voi laskea turvallisin mielin koulutielle omin päin.
Osa koululaisista aloitti syyslukukautensa tänään torstaina. Koulujen alkamisesta tiedotetaan vuosittain valtamedioissa etenkin siksi, että esimerkiksi autoilijat osaisivat kiinnittää tarkempaa huomiota pieniin koululaisiin.
Koulumatkan varrella saattaa olla useita tien ylityksiä, vilkas liikenne tai muuta vaaranpaikkoja. Missä iässä lapsen voi antaa kulkea kodin ja koulun väliä itsekseen turvallisin mielin?
Vanhempi on oman lapsensa asiantuntija
MTV Uutiset Live -lähetyksessä vieraillut Pia Penttala muistuttaa, että jokainen vanhempi on oman lapsensa erikoisasiantuntija, sillä hän tuntee lapsensa kaikkein parhaiten.
– He (vanhemmat) varmasti tietävät, mihin lapsi on kykeneväinen. Millaisia ajatuksia lapselle siitä (koulu)aamusta tulee. Sitten on sellaisia pakottavia kohtia, että oikeasti lapsi pitää opettaa lähtemään yksin kotoa jo kovin pienenä, koska vanhemmat ovat työelämässä mukana, Penttala toteaa.
Asenne ratkaisee
Penttalan mukaan tilannetta ei tule pelästyä, sillä tilanteen surkuttelu antaa niin lapselle kuin muulle lähipiirille vääränlaisen viestin. Hänestä on tärkeää suhtautua asiaan rohkein ja reippain ottein – oikealla asenteella kaikenlaisista elämäntilanteista voi selvitä.
– Kun on tuttu koulureitti, vanhemmat tietävät lapsensa ja hänen taitonsa ja haasteenkohtansa ja antavat tukensa, niin tottakai myös ekaluokkalainen voi lähteä yksin kouluun, Penttala ohjeistaa.
Puhelimesta turvaa koulumatkalle
Moni vanhempi myös pohtii, voiko pienelle lapselle ostaa oman puhelimen ja voiko koululainen kantaa repussaan puhelinta. Penttala ei näe puhelimen hankinnan olevan ongelma – päinvastoin.
– Kännykkä on enneminkin turvaväline lapselle. Monta kertaa tulee asiaa äidille ja isälle koulun jälkeen tai koulumatkalla. Hän saa sen turvan kännykän kautta, Supernanny huomauttaa.
Entä millaiset pelisäännöt lapselle tulisi asettaa kännykänkäytön suhteen? Katso Penttalan mietteet videolta aiheen tiimoilta!
Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit!
Uusimmat
-
05:12
Yksi ihminen kuoli huoneistopalossa Varkaudessa, muut asukkaat evakuoitiin talosta
-
23:29
Poliisi ottanut kiinni yli 1500 Elokapina-liikkeen aktivistia Hollannissa – kymmeniä odottaa syytteet
-
23:03
Kimi Räikkönen sai vielä pitää F1-ennätyksensä – näin Max Verstappen riisti paalun Fernando Alonsolta
-
23:02
Aki Kaurismäen elokuva voittanut Cannesin elokuvajuhlien tuomaristopalkinnon
-
22:34
Charles Leclercille lähtöruuturangaistus Monacon GP:hen
-
22:22
Saksan sankari häkeltyi upeasta voittomaalistaan – "Pystyin hädin tuskin hengittämään"
-
22:16
Loton 2 000 000 euron potille ei voittajaa – tässä oikea rivi
-
22:13
200 miljoonan euron rankkarit! Luton nousee Valioliigaan hurjan trillerin päätteeksi
-
22:01
MM-kisoissa pamahti huikea jättipaukku – taustalla häärinyt Pekka Kangasalusta: "Vaikea löytää sanoja!"
-
21:48
Tutkijat sörkkivät koe-eläimen ”sonic hedgehog” -geeniä: Suomut muuttuivat höyheniksi
-
21:46
Yksi Suomen kansalainen pelaa MM-finaalissa – tämän toivomuksen hän välitti suomalaisille uroteon jälkeen
-
21:46
HJK kompastui sarjajumboon – tulokasvahti torjui IFK Mariehamnille pisteen
-
21:38
Riemu repesi Saksan pukukopissa, suomalaisluotsikin pisti tanssiksi – näin finaalipaikkaa juhlittiin
-
21:10
Jääkiekon MM-kisojen 2023 otteluohjelma, tv-lähetykset ja tulokset
-
21:05
Saksa historiallisesti MM-finaaliin! Takaa-ajo huipentui jatkoaikavoittoon
-
21:02
Näin taiteilijapari Krista Kosonen ja Antti J. Jokinen aikatauluttavat lapsiperhearkeaan: "Se on aikamoinen säätö ja sotku"
-
20:31
Eeva Lehtimäen kommentti: Maahanmuuttokriisistä hauraaseen sopuun – Säätytalo jatkaa kohti oikeistohallitusta
-
20:23
Hetkinen! Tv-ohjaajalta täpärä pelastus suomalaisten kiekkokatsojien pyllistysaikeisiin
-
20:21
Takon tehtaalla keskellä Tamperetta tulipalo – tilanne hallinnassa
-
20:14
Tutkimus selvitti, tuntevatko pettäjät syyllisyyttä syrjähypyistään
-
Lataa lisää