Mainos

VM korotti kasvuennustettaan

Valtiovarainministeriö on korottanut tämän vuoden kasvuennustettaan.

Suhdannekatsauksessaan valtiovarainministeriö arvioi tämän vuoden talouskasvuksi 1,6 ja ensi vuoden 2,8 prosenttia.Aiemmin valtiovarainministeriö arvioi tämän vuoden talouskasvuksi 1,3 prosenttia.

Valtiovarainministeriön mukaan talousnäkymiä varjostavat nyt ennen kaikkea kansainvälisen talouden riskit. Suomen talous voi silti kehittyä suotuisasti, sillä peruslähtökohdat ovat hyvät; korot ovat matalat ja yritysten sekä kotitalouksien rahoitusasema on vahva.

Suomessa on kokonaistuotanto noussut kuluvan vuoden aikana hieman nopeammin kuin valtiovarainministeriön syyskuisessa ennusteessa oletettiin, joten valtiovarainministeriö nosti kuluvan vuoden kasvuarviota 1,6 prosenttiin.

Ensi vuoden kasvuarvio pysyi ennallaan, 2,8 prosentissa. Työttömyysasteen arvioidaan nousevan vielä hieman tämänvuotista korkeammaksi. Valtiontalouden ylijäämä supistuu alle puoleen prosenttiin suhteutettuna kokonaistuotantoon, ja kuntasektori painuu alijäämäiseksi.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.